Yliluonnollisia tapahtumia, eikä johdu punaviinistä

Viimeyönä, sänkymme tärisi. Siis hei älä ajattele mitään perverssiä siellä.
Siis tärisi, niinkuin joku olisi potkinut sänkyämme ihan helvetin nopeaan tahtiin, tai monta ihmistä olisi ollut nostelemassa ja samalla nopeaan tahtiin ravistanut sänkyä.
En ollut vielä edes unessa, kun tärinä alkoi, ensimmäisenä ajattelin et no niin nyt lähtee henki, sisäistä tärinää, siis sydän on epävireessä.
Tärinä ei  kestänyt kauaa. Mandi oli hieman rauhaton, mutta hakeutui kylkeen nukkumaan tuon jälkeen.
Räyhähenki?
Kultsulta aamuröökillä ollessamme kysyin kuin kautta rantain, huomasiko hän mitään "outoa" illalla makuuhuoneessamme.
Juu-u, oli huomannut.
Jännä juttu, eikä minua edes pelota, olen tottunut kaikkiin noihin "kummallisuuksiin".
Niitä on tässä talossa tapahtunut useinkin.
Ostimme vanhan pienen talon, (nykyään ihmettelen kuinka mahduttiin olemaan siinä "torpassa") ja laajensimme vuosien mittaan nykyiseen 200 neliön kokoonsa. Vanhaa tähän on jäänyt osa keittiötä, osanen olohuonetta, liekö sitten jäänyt kummajaiset niiden vanhojen jäänteiden vuoksi tänne. Ai niin ja kellari tilat tietenkin vielä jäi.
Anyway, näiden vuosien mittaan on yllättäviä asioita tapahtunut ja tulee tapahtumaankin, luulisin.

Eräänä aamuna oli kultsu Mandin kanssa aamukahvillaan tuossa sohvalla ihan hereillä, olihan Mandi jo käynyt ulkonakin, oli toisessa sohvassa ollut painauma. Niinkuin siinä olisi joku ollut nukkumassa. Ilmeisesti tämä joku oli sitten ymmärtänyt että on aamukahvin aika, noussut ylös ja lähtenyt. Painauma oli noussut ylös normiasentoonsa. Tuo on niin normaalia meille.
Illalla sitten katsoimme telkkaria molemmat hereillä hyvinkin, kello oli vasta vaille yhdeksän. Kun kultsu yhtäkkiä hieman heilutteli päätään ja käsiään edesmenneen Isäni vanhaan keinustuoliin päin, sehän keinutteli.
Ikkunoita ei ollut auki, ilmavirta se siis ei ollut.

Tuoksuttelen usein Isäni käyttämää partavettä joka saattaa yhtäkkiä leijua talossamme jossakin tietyssä paikassa nyt ja toisessa paikassa hetken kuluttua.

Kaiken huippu oli vuosia sitten, kun peittoamme yhtäkkiä vedettiin pois päältämme. Luulimme molemmat, että poikamme oli tullut makuuhuoneeseemme ja repi itselleen peittoa. Eipä ollut poika, hän nukkui omassa sängyssään.

Joskus kiukuttelen näille "hemmoille" ja käsken pois, sitten onkin hiljaista muutama päivä ja alkaa jo olla ikävä näitä yllättäviä tapahtumia. Olemme niin tottuneet jo näihin, että ne ovat osa arkielämäämme, ja kaikki kun pysyy "luonnollisena" ei ole mitään hätää, ei meillä kenenkään tarvitse pelätä.

Imuroinkin seuraavaavaksi Teille luettavaa eräältä nettisivustolta, johon kirjoitin joitakin tapahtumia muiden kirjoittajien kokemusten joukkoon.