Tämä viikko on ollut todellista matalalentoa. Kiirehditty paikasta toiseen. Tänään siis on ilta että ei tarvitse mennä mihinkään kodin ulkopuolelle.
Viikko alkoi siis Eric Claptonin konsertilla. Paikalla olimme koko perhe. Henryllä siis alkoi loma hyvin.
Musiikillinen nautinto oli mahtava, musiikillisen orgasmin tuottama mielihyvä on jatkunut siis koko tämän kuluvan viikon.
Toki muutkin saavat musiikillaan minut Nirvanaan, ei pelkästään Clapton.
Ilta alkoi "musiikilliseti", Anssi Kela oli lämppärinä. Mikä ei lämmittänyt minua millään lailla, pitkätukka jätti minut täysin kylmäksi, melkeinpä pahoinvoinnin aalto iski jalkapohjistani päähän, kun kuulin kuinka hän yritti ja yritti. Ihan kuin olisi karjunut apua..... Mutta kun se vaan oli niin surkeaa. Se yritys oli tuomittu jo alkuunsa. Yrittikö kenties liikaa? Ja siitä syystä homma kusi hänen omille kintuilleen. Tai ehkäpä ei muiden mielestä. Makuasioistahan ei voi kiistellä.
Tuo nyt vain oli mielipiteeni.
Myös muu perheeni oli sitä mieltä että Kela oli joko arvottu, tai hän oli maksanut itsensä musisoimaan, tai Clapton oli valinnut hänet säälistä.
Paremmin olisi todellakin soveltunut kyseiseen tapahtumaan saman alan Mies kuin Clapton, Heikki Silvennoinen.
Siinä on musiikintekijä joka myös osaa.
Noh, mitäpä tuosta, Clapton oli joka tapauksessa se "ilmiö" jota menimme kuuntelemaan.
Olihan siellä jotakin hauskaakin, takanamme oli nainen ja hänen tyttärensä. Hän kertoi niinkuin tietenkin kuuluukin muistelmiaan aikaisemmista konserteistaan. Niitä oli kertynyt peräti 7. Mutta kuinka on mahdollista, että jos kyseisen miehen konsertissa on käynyt, ei erota kuka on se päähenkilö?
Roudarit kuin valomiehetkin vilahtivat hänen puheissaan -Nyt tuli Eric. Miksi se menee tonne... eiks se ollutkaan Eric?
Ja lisänä vielä illan ensimmäisen encoren jälkeen, - Jos se nyt ei tule soittamaan enää Laylaa niin mä en tykkää siitä enää. Ei tullut Erkki enää soittamaan. Ja sitä paitsi Layla tuli jo aika alussa......
Että se siitä fanituksesta.
Tais tulla keikalle vain kelanauhurin takia, olikohan samasta pitäjästä?
Mutta jooo.
Maistiasia keikalta tyttäreni kuvaamana tuossa edellä. Älkää vaan kysykö mikä puhelin oli kyseessä.
Taas jaksaa kummasti mennä etiäpäin. Ja seuraava keikka olikin sitten....
Niin ja hah yllätys yllätys, Mr Meniere ei hyökännyt keikan jälkeen niinkuin pelkäsin... Positiivista.
Muistakaa nauttia..
No mutta sehän on tietenkin uutukaiseni Nokia N8 ja siis koska värillähän on myös väliä, niinpä valinnan kannattaa osua pinkkiin versioon :P En tiedä saako noista laittamistas vaihdettua kuvanlaatua, mutta jos menee moisen linkin kautta tubeen, niin siellä saa ainakin ruudun oikeasta alakulmasta muutettua kuvanlaadun vielä paremmaksi (720p), kuin mitä oletuksena näkyy (360p) :)
VastaaPoistaKeskisuomalainen (Aki Lehti) on toista mieltä:
VastaaPoistaIllan avannut Anssi Kela vaikutti aluksi olevan aivan väärässä paikassa. Yksin pelkän akustisen kitaran ja huuliharpun säestyksellä esiintynyt Kela aloitti settinsä hapuilevalla hiilipaperikopiolla Neil Youngin My My, Hey Hey (Out of the Blue) -biisistä. Kela onnistui kuitenkin saamaan yleisön puolelleen soittamalla riisuttuja versioita tunnetuimmista hiteistään kuten Nummela ja Milla. Miehen rento soitto ja itseironiset välispiikit saivat kuulijatkin hyvälle tuulelle.
Maestro Claptonin esiintyminen oli täysi vastakohta Kelalle. Vanhan herrasmiehen sormet liikkuivat kitaran otelaudalla tuttuun tyyliin, mutta soittamisen riemua ei esityksestä löytynyt. Lavalle tylsistyneen näköisenä löntystelleen Claptonin ja bändinsä esiintymisestä tuli mieleen pubin nurkassa vain keikkapalkkion takia soittava bluesbändi. Ainoastaan pariin otteeseen sooloilleiden kosketinsoittajien touhuissa oli havaittavissa jonkinlaista innostumista.
Niinkuin jo maanantaina paikan päällä sanoinkin, olisi Silvennoinen tosiaan ollut kaikin puolin osuvampi valinta slowhandia lämppäämään.. Kela oli hukassa, ja mielestäni aivan väärässä paikassa. Se, että saa kahdella hitillään ja lopetusbiisillään yleisön innostumaan, ei kerro mitään artistin valovoimaisuudesta.
VastaaPoistaHerra iso herra oli tosiaan hieman väsyneen oloinen, mutta se ei silti saanut biisien sanomaa piilotettua. Areenakokoiseksi keikaksi oli tunnelma mielestäni jopa poikkeuksellisen intiimi. Olin järkyttynyt seuraavan päivän ostikoista, joissa kerrottiin yleistäen keikan olleen pettymys yleisölle.
Nautin illasta henkilökohtaisesti aivan mahdottoman paljon, enkä ymmärrä keltaiseen lehdistöön jaettuja kommentteja lainkaan. Mutinaa oli luettavissa IL:n sivuilla lyhyen artikkelin seassa, jossa väitettiin biisien olevan tunnistamattomissa ja kontaktin yleisöön puuttuneen kokonaan. Välispiikkejä ja kiitoksia kaipailtiin ja mitä ilmeisimmin sen olennaisen sijasta.
Olin paikalla ja kuulin kiitoksen lähes jokaisen biisin jälkeen. Olin paikalla ja väitän, että jokainen biiseistä oli täysin tunnistettavissa. Olin paikalla ja olin maksanut musiikista, ilmiöstä. En välispiikeistä.
Anonyymi hyvä. Kiitos kommentistasi
VastaaPoistaNiinkuin ymmärsit lukiessasi tekstiäni, että tuohan oli vain minun mielipiteeni. Aivan, niinkuin Keskarin Aki Lehti antoi myös oman mielipiteensä.
Ikävä kyllä en ollut yksin mielipiteeni kanssa Kelan esiintymisestä.
Clapton sen sijaan on saanut esiintymisestään lehdistöltä "murska-arvostelut", mutta sehän on ymmärrettävää. Jos annat murska-arvostelut tasokkaalle artistille, sehän nostaa luonnollisesti lehden myyntiä, samahan se on muidenkin juorujen kanssa.
Ja lehtien moukaroinnin jälkeen on pakko sanoa, että tuon ikäinen mies kun lähtee maailmankiertueelle ja jaksaa jokatapauksessa ilmestyä paikalle, väsyneenä tai ehkä hieman vittuuntuneena järjestelyihin tai majapaikkaansa tms, on kunnioitettavaa että edes jotkut ihmiset saavat sen oman nautintonsa, ja ymmärtävät kuukausien väsymyksen, joka tulee edelleen jatkumaan. Eihän meillä jokaisella voi olla maksettu duunipäivä yhtä aurinkoa.
Niinhän se on että yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.
Lisätäkseni vielä edelliseen, ja kristallipalloon katsoessani, kuulin jonkun mainitsevan että no niinhän tietenkin Äiti ja Tytär puhuvat samalla suulla, korjaankin heti että meidät tuntevat, tietävät kyllä että mielipiteidemme samankaltaisuudella ei ole mitään tekemistä sukulaisuus-suhteen kanssa. Toki lapseni on saanut musiikillisia vaikutteita kotona pienenä ollessaan, mutta jokainen muodostaa oman "tykkäämisensä" jo aika nuorena. Itseasiassa Tyttärelläni ja minulla on aikalailla erilainen maku kaiken suhteen, tosin yhtäläisyyksiäkin löytyy. Ja Tyttäreni kommenttia lukiessani tuossa edellä olen ylpeä Hänen taidostaan artikuloida suuntaan tai toiseen. Ja ylpeä siitä että Hän kuuli yleisön kiitoksen biisien jälkeen mitä ei luultavastikkaan ne maksetut toimittajat kuulleet jotka vain metsästivät välispiikkien "sammakoita" joista taas jälleen kerran olisivat saaneet syyn mollata lisää Mestaria.
VastaaPoista