sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Family-sessions-Tattoo

Jätkät lähti fisustamaan. Aika hauskaa sinänsä, kalaa kun meillä ei hirveästi mene.  Mutta saavat viettää aikaa yhdessä, mikä on tärkeää.
Me jäätiin Mandin kanssa ihan kaksin, tosin täytyy kohta laittautua, ja lähteä viemään äiti kauppaan. Tänään on muutenkin menopäivä, tai oikeastaan iltapäivällä on häppeninkiä.
Tänään on siis se päivä, jolloin Teija saa merkkinsä. Olen luvannut Teijalle maksaa tatuoinnin, silloin jo aikoinaan, mutta vasta nyt on tullut aika se ottaa. Teija saa merkkinsä Kultsulta ja minulta synttärilahjaksi. Toivottavasti saa hyvälaatuisen, niitä kun on vaikka minkälaisia kuvia ja tekijöitä.

No niin siinä eilinen postaus-tynkä.
Kuvat on iholla, ja tyytyväisiä ollaan. Teija eritoten oli huipulla. Kaunis kuva koristaa kaunista nuorta naista.


Kaikkein parasta oikeastaan oli eilinen mielihyvän tunne, kuinka tehdä joku niin kovin onnelliseksi että kuulit vain sen kihisemisen. Kaikki olimme kovin tyytyväisiä Teijan tyytyväisyyteen. Kultsu, Janne ja minä.


Mahtava päivä kaikenkaikkiaan, aika myöhään tosin meni iltaan, mutta oli se sen arvoista. 2 viikon kuluttua Kultsu saa lisää iholleen kuvaa, ja päivitetään se ikivanha myös uudella pintavärillä.



Tässä on kuva jonka Kultsu sai eilen. Siihen tulee lisää yläpuolelle kunhan oikea kuva löytyy. Mutta 2 viikon kuluttua tulee vanhan Mikin pariksi Minni ja Mikki saa pintavärin.


Minä halusin Isäni muistoksi linnun, merkiksi siitä, että Isäni on  vapaa, jossain tulevaisuudessa tuohon alapuolelle tulee vielä toinen lintu, pienempi, ja luulisin, pari taivaan tähteä. Tuosta kuvasta vaan pois sydän ja risu.

Vasemmalle puolelle rintaani laitettiin vähän tribaali-hässäkkää ja pari kirjainta lisää ja sydän, mutta siitä en vielä kuvaa laita, koska se on vielä kesken, muutama kyynel ja vanhojen jo olemassaolevien pintaväri toivottavasti 2 viikon päästä.  Palailen sitten uusien ja ihmeellisten korujeni kanssa tänne.


Joku voi ihmetellä kuviamme, mutta ne ovat hyvin henkilökohtaisia, ja niillä on merkitys. Meille.
Juu muistan kuinka olen paasannut aiemminkin tatuoinnesta, että pitäis pitää järki päässä kun niitä ottaa, nk kännitatuoinnit on ahdistavia.
Mutta, jokainen taaplaa tyylillään.
Siis hei, en missään nimessä menisi iholleni ottamaan esim. ikuista kuvaa Kummelin jätkistä, vaikka kuinka tykkäänkin niistä, ja fanitan, ja ahmin....
Ei sillä kuvalla ihollani olisi mitään syvempää  merkitystä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti