Niin, mikä on perhe. Miten sen kukakin kokee. Onko perhe se että kaikki on tungettu saman katon alle, sisarukset, äidit, isät, mummut ja vaarit, tädit ja sedät, enot ja muut kummin kaimat? Mulla menis hermot.
Minä koen perheen niin että minun, meidän perheeseen kuuluu: mies, tytär, poika, ja minä, ainiin ja Mandi.
Perheeseeni kuuluu myös lapsenlapseni. Ei ei me emme asu kaikki yhdessä, tyttäreni ja lapsenlapseni asuu omillaan, mutta silti miellän heidät perheekseni.
Kun taas reilu vuosi sitten menetettyäni Isäni, menetin myös perheeni, tai, oikeastaan en ole koskaan mieltänyt että minulla olisi perhettä, tai että kuuluisin perheeseen. Tuossa edellisessä puhun nimenomaan lapsuusajan perheestäni. Minulla on siis perhe nyt, mutta minulla ei ole sitä lapsuusajan perhettä, oikeastaan ei ole koskaan ollutkaan. Ehkäpä veljeni kanssa yritimme "perheillä" mutta joku/jokin muutti kaiken, veljeni on ollut minulle tärkeä.
Isäni oli minun perheeni. Olen sisarusparvesta se nuorin, joka kuulemma on saanut kaiken periksi, Isän lellikki, minä en sitä muista niin, olin Isäni kanssa aina riidoissa, olin se kakaroista joka sanoi aina vastaan, vaikka ihan vain huvin vuoksi. Viimeisinä vuosina meillä oli isoja riitoja, ja minä olin se paha, paha tyttö, joka kielsi liiallisen ylenmääräisen draaman esittämisen. Isäni aina tapasi sanoakin, että kun sinun leukasi ylettyi pöydän reunalle, aloit väittää vastaan, ehkäpä oli Hän oikeassa siinä.
Ei minulla ole paha mieli niistä riidoista, tai pahoista sanoista, ne oli totuuden mukaisia. Tosin aina joku nekin vääntää ja kääntää juuri päinvastaiseksi, joko selän takana piilossa, tai sitten nenän edessä.
Kävihän Isäni eräässä meedioistunnossa kertomassa kuinka Hän on tyytyväinen että olen edelleen samanlainen kuin ennenkin.
Onhan minulla Isääni valtava ikävä, joka päivä, ja joskus miettii, että kumpa Isä olisi vielä elossa, mutta luulen tai oikeastaan tiedän että Isällä on hyvä olla, istunnossa selvisi sekin.
Kaiken kaikkiaan minulla on kuitenkin hyvä olla vaikkakin se "lapsuuden-perhe" ei ole minun perhettäni, olen vieraantunut heistä Isäni menehtymisen myötä. En tarkoita sitä, että olen kääntänyt selkäni Äidilleni, en suinkaan, autan häntä kaikessa missä voin, suhtautumiseni häneen vain on muuttunut, ihan samalla tavalla kuin hänen suhtautumisensa muuttui minuun Isäni menehdyttyä. Oikeastaan olen huomannut läpeensä oli sukulainen kuka tahansa, on suhtautuminen muuttunut, mutta ei se minua haittaa, minä olen mikä olen ja muut on mitä on. Jokainen meistä taaplaa tyylillään.
Lapsuudestani muistan paljon asioita, asioita mitä Isän kanssa tehtiin, käytiin sienessä, marjassa, kannettiin puita, olin Isän selässä aamuyöstä, kun hänen piti mennä lämmittämään niitä isoja pönttöuuneja luokkahuoneisiin, pannuhuoneessa nuohottiin niitä isoja inhottavia pelottavia pannuja, käveltiin koulun pitkiä käytäviä pimeässä.....muistan myös sen kun olin pieni alle kouluikäinen, Isäni piti kädestäni kiinni sängyn päätypinnojen välistä kunnes nukahdin.
Muistan myös ne riidat mitkä lisääntyivät kun murkkuikä saapui. Myös ne riidat muistan, jo aikuisiällä, mitkä kärjistyivät joskus huolestuttavasti. Mutta silti Isäni oli minulle ennen kaikkea Isä, paras mikä minulla koskaan olisi voinut olla.
Jos minulla olisi ollut joku toinen isä, voi olla että meillä ei ehkä olisi ollut riitoja, mutta olisiko se toinen isä opettanut minulle yhtä paljon asioita ja viettänyt aikaansa kanssani yhtä paljon kuin mitä oikea Isäni. ? .?
Tai olisiko se joku toinen isä viettänyt aikaansa ihan jossain muualla, välittämättä lapsistaan. ? .?
Isiä voi olla monenlaisia, niinkuin äitejäkin. Jotkut oikeat isät voivat olla täysiä 0, jotkut taas täysiä 10.
Niinkuin äiditkin.
Siis kaikenkaikkiaan, taidan olla se suvun mustalammas, joka syyllistetään usein ja jonka sanoja vääristellään paljon, tai kerrotaan asiat jotka sanoin, täysin eritavalla, tai kuunnellaan sana sieltä toinen tuolta, tai sitten ei kuunnella ollenkaan, ihmetellään että kukas se nyt olikaan joka niin sanoi....väheksytään sanojani, tai neuvojani, vaikka tiedetään että olisinkin oikeassa.
Noh, jos minä olen "lapsuus-ajan-perheen" mustalammas, onneksi en ole ainoa, nimittäin täysiä pässejäkin löytyy.
Minulla on hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti