lauantai 3. joulukuuta 2011

Hiljaista kautta ennen Joulua

Veto veks, noin niinkuin ihan kunnolla. Tein sentään ruuan perheelle tänään, mutta siinäpä se sitten onkin ollut. Eilisillasta lähtien on kurkku ollut kuin raastinrauta, yskää pukkaa ja posket punoittaa. Ota ennaltaehkäisevä flunssapiikki, niin saat luultavasti ihan varmasti kolmen viikon sisällä sellaisen taudin, että tiedät ollees kipeä. Pitikin ottaa se piikki pirulainen. Hyvässä lykyssä ei olis tullut mitään tautia, vaikka piikin olis jättänyt ottamattakin. Noh, katsellaan mihin tästä mennään, voihan olla että tämä on vain pikku-ärsytys-yskä. Juu-u, ärsyttävä ainakin on.
Paskamaista saada tauti ennen Joulua kun olis ihan oikeesti muutakin tekemistä kun olla punkan pohjalla. Laatikoiden vääntöä, leipomista, noh, tiedättehän mitä kaikkea siihen liittyy... Vielä muutama vuosi sitten aina ennen Joulua siivosin myös kaapit sisältä, siis pimeetä touhua. Miten kaappien sisältö liittyy mitenkään Jouluun?
Tänä vuonna joo teen kaikki sapuskat ja leipomiset tottakai, mutta hullun lailla siivoaminen saa jäädä. Normisiivous riittää. Kaapithan vasta putsasin, menetelmällä: roskiin, lahjoitukseen. Ja hyvä tuli, tosin kauaa kaapit ei saaneet olla väljästi, uutta tavaraa kas kummaa löytyi tilalle ihan sikana.

Mukavaa olla täällä makuuhuoneessa kaikessa rauhassa Mandin kanssa pötköilemässä ja kirjoittelemassa, tää läpyskä on paljon parempi kuin mikä on mummun kämpässä tosin se on se vanha, ja luotettava, tuttu ja turvallinen. Kultsun läpyskä taas on jotenkin niin "äijämäinen", Henry ei omaa läpyskää antais varmaan edes lainaksi :).  Tosin välillä tämäkin läpyskä pistää meikäläisen vähän ulalle.
Takkahuoneessa on jemmassa varaläpyskä joka saa kaikki pahalle tuulelle, se onkin todella vaan hätävara. Missähän näin mainoksen jossakin olisko ollut Asus sellanen punainen, voi perse se oli kaunis läpyskä.

Voi kistus kun hiki ja kylmä vuorottelevat, mä en oikeesti halua tulla kipeeksi.

Joululahjojen suhteen tänä vuonna olen aika selvillä vesillä.  Rahansiirrot tililtä toiselle, tai rahat kirjekuoressa vastaanottajalle. Toki joitakin lahjoja on hankittunakin, mutta hyvin vähän. Eipähän sitten tarvitse kenenkään säilöä turhuuksia nurkissaan, jos lahja ei vaikka miellyttänytkään.
Olen monistellen miettinyt että käyttötavaraa olis fiksu ostaa, ja saada, siis tarkoitan noin yleisesti sellaista kamaa mitä tarvitsee vaikka päivittäin, mutta joo, jotkut kokee senkin turhaksi roinaksi.
Ihmejuttu.
Noh, meitä on moneen junaan, osa tosin jää asemallekkin.

Palaillaan tunnelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti