Surffailin eilisiltana pitkin poikin ja törmäsin HS muistokirjoituksiin. Syvennyin siinä lueskelemaan kunnes huomasin erään kirjailijan muistokirjoituksen vuodelta -93.
Muistan sen iltapäivän kun Hänen poikansa soitti, alkukevään päivä, sunnuntai, aurinko paistoi. Lunta oli vielä maassa, pientä pakkasta.
Hän kertoi Isänsä menehtyneen hoivakodissa. Hän kertoi sen niinkuin normaalin päivittäisen asian, niinkuin minä kertoisin teille - kävinpä tuossa paikallisessa tyrkkyladossa katsomassa löytyykö mitään mukavaa...
Minun oli vaikea suhtautua hänen kertomaansa uutiseen, joka kuulosti hänen sanomanaan normiuutiselta.
Hän pyysi luokseen käymään vaikka illalla, ok sopiihan se, mutta tulisin jo aiemmin, kun tyttäreni kanssa pitäisi vielä keritä illalla ajoissa nukkumaankin.
Niin siis lähdimme "surutaloon" tyttäreni kanssa. Saavuimme pihaan eikä meidän tarvinnut käyttää oven avaamiseen salasanaa, koska meitä odotettiin jo ulko-ovella.
Ilme ei ollut surullinen, silmistä paistoi ilo kun astuimme autosta ulos. Olimme sentään hakeneet kukkakaupasta sinivalkoisen kimpun, olihan hänen edesmennyt Isänsä yksi tunnetuimpia Suomalaisia kirjailijoita.
- En osaa sanoa mitään
- Ei tarvitse, kaikkein parasta on se kun Te tulitte.
Istuimme hiljaa pitkään, toinen poltti piippua, ja sen tuoksu oli niin huumaava, Teija piirteli ja rallatteli. Emme puhuneet mitään, ei tarvinnut puhua surusta, ei tarvinnut itkeä, kuuntelimme Sibeliuksen Finlandian, korkkasimme konjakkipullon ja otimme "pöräykset" edesmenneen muistolle.
Se oli koskettava ilta, loppujen lopuksi vaihdoimme vain muutaman sanan, siis todellakin vain muutaman. Minäkin siis osaan olla hiljaa.
Hautajaispäivä oli kaunis ja aurinkoinen sekin.
Ihan kuin meille olisi aurinko tullut kertomaan että joskus vielä tapaamme, miksi surra?
Niinhän minä ajattelen oman Isänikin kohdalla, joskus vielä tapaamme.
Hautajaispäivän ilta oli samanmoinen kuin aikaisempi ilta: Sibelius, hiljaisuus ja pöräys muistolle ja hyvän matkan toivotus takapihalla nuotion räiskeessä.
Tuo muisto kulkee mukanani vahvasti aika ajoin pulpahtaen esiin, omasta mielentilasta riippuen. Jännä juttu että joistakin asioista muistaa kaiken, saa sen tietyn tuoksun, pääsee siihen muistoon sisälle. Mutta jotkut asiat unohtaa tyystin. Ja hyvä niin.
Minäpäs muistan tämän myös! En olisi varmaan muistanut, mikäli et olisi asiaa ottanut esille, mutta muistikätköjäni kaivellessani se palautui mieleeni selkeämmin, kuin osasin kuvitellakaan.. Hassua.
VastaaPoistaEnpä tiedä mitä etiäisiä taas jaloissa pyörii. Päivittäin tulee näitä juttuja mieleen. Lämpimiä tuulahduksia Harrysta, Urposta ja Raijasta. Yhdessä vietetystä ajasta, keskusteluista muistaa sanatarkasti kaiken. Tuoksun Kulmakadun asunnon Urpon työhuoneesta; nahka ja sikari, ja konjakki. Raijan kirjastohuoneen pölyisten kirjojen ja kansioiden omanlaatuinen tuoksu ja Harryn piipun tuoksun sekoitettuna pähkinäpuisiin kalusteisiin ja lukemattomiin ihmeellisiin tavaroihin.
PoistaMusta vissiin on tullut vanha? Kun muistelen. Mutta se aikakausi on muistamisen arvoinen, näillä kolmella Ihmisellä oli meille Teija ihan varmasti oma tarkoituksensa.