tiistai 24. tammikuuta 2012

Huono, huonompi, huonoin......paha, pahempi, pahin.......

Mikä tekee ihmisestä huonon, tai pahan, onnettoman, tai tyytymättömän?
Työ, kotielämä, tyytymättömyys itseensä?

Mikä saa ihmiset luulemaan olevansa parempi toista?
Sosiaalisen elämän ylenmääräinen hankkiminen kaikissa kissanristiäisissä, sekö tekee ihmisestä paremman kuin toisen, jota ei vois vähempää kiinnostaa juoruilu esim nyt vaikka kuuluisilla "kippokutsuilla"?
"Kippokutsuilla" käyvät katsovat käymättömiä nenän varttaan myöten, ja aliarvioivat käymättömiä, perustellen vastaustaan sosiaalisen kanssakäymisen haluamisella. Joo, ehkä niinkin, mutta sosiaalista kanssakäymistä voi harrastaa muutenkin, kuin "kippiksillä" tai muilla samankaltaisilla kahvikutsuilla, jossa emäntä hiki päässä imuroi hätäseen töistä tullessaan ja katsoo kaappiin että leipomukset on varmassa tallessa, ettei vaan mies, tai lapset, jos sellaiset talossa asuvat, ole vaan kerinneet popsimaan kun ovat saaneet käydä vain kääntymässä kotona sinä päivänä, kun kerran on tulossa kahvitettavia.
Sitten ilta on onnistuneesti ohi, huomataan että jaahas, rahaa paloi, noh mutta kivaa oli. Taidanpa tiskata. Olo on väsynyt.

Se toisenlainen sosiaalinen kanssakäymistapahtuma on enemmän esim minun mieleeni. Tiedän toki näitä samanhenkisiä muitakin.
Syödään hyvin, juodaan, voidaan vaikka pelata korttia, olla ja jutella, siis jutella, ei suinkaan mennä sillä linjalla; ootko kuullut..... sekin on kuule ollut.... onkohan se....
Ollaan ja nautitaan yhdessäolosta ilman mitään hässäkkää.
Siinä porukassa ei tarvitse huutaa toisten päälle, tai keskeyttää toisten juttua.
Ei tarvitse asettaa itseään niinsanotusti kilpailemaan toisen kanssa.

Mutta jokainenhan meistä pitää omanlaisista jutuistaan ja kutsuistaan. Mutta on jo aika ala-arvoista väittää toista ihmistä huonommaksi jos ei kippokutsut kiinnosta. Siinä näkisin että itsetunto on aika alakantissa, olo mahtaa olla aika huono joka suhteessa, kotona ja ehkäpä duunissakin. Mutta eihän tämä elämä niin vaikeaa ole, jos kaipaa muutoksia, niitä kannattaa tehdä, mutta seuraukset on tietenkin kannettava, jos vikatikin valitsee. Jos vaikka katrastat kolmen eri äijän kanssa ja kiinni napsahdat ukolles, turha kitistä, itsehän sä valitsit oman toimintatapas. Tästä onkin hyvä siirtyä aasinsiltaa pitkin

Presidentinvaaleihin, tai oikeammin niihin ehdokkaisiin, tai kahteen jotka ovat taisteluvalmiina koko ajan.

Mikä tekee Haavistosta sen huonoimman vaihtoehdon?
No kuulemma se, kun se on homo, eihän se vaan voi olla Presidentti kun se on homo. Olishan se kauheeta jos se ottais puolisonsa mukaan tuonne reissuille..... ja länkyn länkyn. Siis oikeasti en mä edes kuunnellut.

Ahdasmielinen purkaus kaikui korviini, kimittäen.
Eihän sillä oikeesti ole mitään vitunkaan merkitystä, onko homo vai nou. Eikä sekään tee Haavistosta yhtään huonompaa. Arvostan sitä ukkoa kun tuli kaapista ulos. Ei homous/lesbous edelleenkään tee huonommaksi ihmistä. Ehkäpä ne jotka arvostelevat homoja kokevat jotenkin oman itsensä uhattuna. Tai josko niillä itsellä on piileviä taipumuksia, mutta eivät uskalla olla rohkeita ja astua päivänvaloon. *.*

Noh tää on niin taas tätä. Koskaanhan ei ole hyvin, mutta koskaan me ihmisetkään ei kyllä opita, aina hakataan päätä seinään, jotkut siitä selviää jotkut taas ei. Jotkut tekee itsestään täyden pellen, jotkut voi kävellä tyytyväisenä elämäänsä ja oloonsa ja puistaa päätä ja huokaista, ja ehkäpä hymyillä säälivästi.
Kukapa meistä olisikaan täydellinen, ainahan siihen voi pyrkiä, ja ainahan me voidaan kuvitella olevamme täydellisiä, mutta minäkin tunnustan, en minäkään ole täydellinen, mutta kaikki ei edes uskalla tai halua sitä tunnustaa.

Tunnustan Teille, menen "uteliaisuuttani" katsomaan blogini raporttia, jonka vain minä näen, ette Te, jotta mistäs ne blogini urkkijat tällä kertaa ovat. Tosin sitä ei oikeastaan edes voi kutsua uteliaisuudeksi että menen raporttiini, mullahan on saiihen ihan täysi oikeus. Niinkuin Teilläkin on oikeus lukea julkista blogiani.

2 kommenttia:

  1. Oikeassa olet että suomalaiset ovat hyvin ahdasmielistä kansaa. Oikeastaan laumasieluisuus on nähtävissä hyvinkin tälläisissä tilanteissa, miten sanoit kippokutsuilla, ja näin vaalien aikaan. Ihmiset eivät uskalla ilmaista omia mielipiteitään, vaan jos vaikka töissä on suurin osa samaa mieltä ehdokkaasta, niin siihenhän se vaaka kallistuu.
    Minä kuulin kahvitauolla, että onhan se noloa jos haavisto vie "daaminsa" ulkomaille. Mikä peräkylä tämä suomi, ihan oikeassa eurooppalaiset ovat suomalaisten suhteen, sisäänpäinkääntyviä juoppoja tai auliisti antavia. Kyllä olen hetero, mutta ääneni menee Haavistolle. Mukavaa lukea suorasanaista tekstiä, voin hyvin kuvitella, että saat vastaasi esim töissä paljon, mutta voin myös kuvitella tekstiesi perusteella että olet ihminen joka osaa nostaa itsensä sen paskan yläpuolelle. Katso alaspäin muita ja kanna itsesi ylpeänä omien mielipiteidesi kanssa, olet kova vastus, ole ylpeä siitä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta. Meitähän on moneen junaan, ja osa meistä jää asemallekkin.
    Onhan se vaikeaa olla suorasanaisuutensa takia välillä muitten silmätikkuna, mutta se on aivan sama. Tuttavapiirissäni on liikaa ihmisiä jotka uskaltavat paukuttaa turpaansa takanapäin, mutta edessä eivät uskalla sanoa mitään. Minusta ei heille puolustajaa saa.

    VastaaPoista