Syksyn hämäryys

Niin äkkiä syksy saapuu ihan yllättäen taas jälleen kerran. Noh, onhan päivät lämpöisiä, yöt pimeitä ja kylmän kosteita.
Tänään iltasella pihan kunnostusta, syyskukat ruukkuihin ja kesäkuivat pois, kun olivat imeneet kaiken mahdollisen ravinnon jo kukkineista varsista ja lehdistä.
Kasvihuone on siivottu, vain muutaman kasvin jätin kypsymään, yrttejä vielä kuivatukseen jonkun verran, ajattelimpa ottaa talveksi sisälle joitakin.
Chili oli taas jälleen kerran ylivertainen, jopa kurkku hyvästä sadosta huolimatta jäi toiseksi.
Tomaatit meni ihan perseelleen, palellus iski ja murjoi jo hyvässä alussa olevat raakileet. Toissa viikolla oli kahtenä yönä liian kylmä tomaateille.

Odotan syksyä. Sateen viuhtomista, tuulta, kynttilöitä, takkatulta. Toisaalta se taas tietää nivelten entistä kovempaa särkyä, näin vanhemmiten nivelkivulta vaan ei voi välttyä. Entistä enemmän nivelrikko murjoo päivittäin, mutta hei, niin kauan mennään kun jalat kantaa.
Tottakai toivois et olis kivuttomia päiviä, mutta kivut vaan kovettaa, en anna periksi niille, kaiken muun paskan joukossa.

Pikkuhiljaa pitäis alkaa vääntämään Joulua varten "koristuksia", niitä härpäkkeitä oveen ja terassille. Tänä vuonna jotakin uutta, erilaisempaa kuin menneninä vuosina. Ei jotenkin vaan jaksa niitä kuusenoksan näköisiä juttuja.
Noh onneksi Jouluun on kuitenkin aikaa vielä, tosin senkin huomaa menevän hurjan nopeasti.
Tuntuu että aika on vaan mennyt ja hävinnyt, jättämättä oikeastaan mitään käteen. Muistoja paljon, hyviä muistoja, tosin ei sovi unohtaa myöskään sitä paskaa, vellovia ajatuksia.....

Mitä helvettiä?
Mitä tää oikeastaan kaikki on?

Nythän mä tajusin, tää koko homma, väsymys ja huolenaiheet johtuvatkin vain ja ainoastaan siitä että mä huomasin että mä vanhenen, ja huomasin kuinka paljon tupakkaa ja kahvia on mennyt, samaistun vuosien takaiseen tyttäreni kouluun lähtemiseen jonka kohde on tyttärentytär tällä kertaa.
Huomaan kuinka olenkin miettinyt viikon ja huolehtinut hiljaisesti mielessäni entistä enemmän tyttärentyttären pärjäämistä.

Kesästä syksyyn

Voi Kristus, tää kaikki on muuttunut. Siis tää Blogger, osaaks tätä enää käyttää?
No päivitykset on olleet juu vähissä. Aika on mennyt nopeasti lomaillen ja touhuten ja laiskotellen, nyt on normirytmi palannut, työt alkaneet loman jälkeen, koulut myös.
Jännittelin tuossa lapsenlapsen kouluun menoa. Toivon kaikkea hyvää pitkälle taipaleelle. Tarpeeksi innostusta, voimia jaksaa, ja tarvittaessa apuja. Tottakai toivoo vain parasta, mutta aina sekään ei tunnu riittävän.

Muistan kun vanhin lapsistani, tyttäreni, lähti kouluun, järkytyin elämänmuutoksesta ja siitä nopeasta temmosta millä eteenpäin mentiin tyttäreni kasvaessa. En pystynyt syömään, join kahvia, poltin röökiä, unohdin tyystin syödä itse, toki lapselleni survoin ruokaa, olihan hän nyt koululainen. Paino putosi ja hengitys vinkui. Oikeasti se oli rankka kokemus, kun lapsi olikin yht`äkkiä lähdössä ihan itse moneksi tunniksi pois kotoa.

Poikani kun lähti kouluun, olinkin jo vanha tekijä :D
Sykähdytti tosin sekin, mutta ei niin paljon ja niin rajusti.

Aikaa on kulunut hurjasti, kauniista tyttärestäni on tullut 2 lapsen äiti, joista toinen aloitti koulunsa, on hänen vuoronsa järkyttyä kuinka aika menee nopeasti. Huomata että lapset kasvaa ja vanhenee, lähtevät omille teilleen, (vaikka kieltäisitkin), väittävät vastaan ihan itsestäänselvissä asioissa, kokeilevat tupakkaa ja jäävät kiinni, ja väittävät että vain kaverit polttavat, haju vaatteissa on siis peräisin kavereista,  maistelevat kaljaa, viiniä, ja siirtyvät pikkuhiljaa Pohjan Poikaan tai Leijona viinaan.... ja väittävät että mitään pahaa ei ole tehty, ihan kirkkain silmin.
Voi listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Vaikka haluaisit suojella lastasi kaikelta pahalta, et siinä onnistu, ennemmin tai myöhemmin jokainen kokeilee jossain vaiheessa jotakin "luvatonta" ja etsii rajojaan on seuraukset mitä tahansa.
Jokainen toki toivoo lapselleen parasta mahdollista ja kivutonta ja onnistunutta elämää, tottakai, mutta jotakin paskaa sattuu aina. Joillekkin enemmän paskaa ja joillekkin vähemmän. Ja se vaikuttaa kaikkiin.
Olen minäkin omat virheeni tehnyt, ja  olen oppinut niistä, tiedän että en tee paskalla mitään.

Tämä tästä aiheesta. Ja huomaankin kas kummaa miettiväni, että tänään olen 16 v puristellut saman miehen pakaroita. Aika räleetä. Tuohon aikaan on mahtunut paljon. Paljon pelkkää hyvää. Hän on kohdellut minua kuin kukkaa kämmenellään. Itseasiassa aamulla kun nousin ylös 5 aikaan, oli eteisen lipaston päällä kaunis kukka odottamassa unisia silmiäni. Herttaista kerrassaan. Kultsu oli koirankusetusreissulla näpsäissyt kukan matkaan.

Jo riittää jaaritukset. Palailen taas kunhan aika on oikea....