Huono, huonompi, huonoin......paha, pahempi, pahin.......

Mikä tekee ihmisestä huonon, tai pahan, onnettoman, tai tyytymättömän?
Työ, kotielämä, tyytymättömyys itseensä?

Mikä saa ihmiset luulemaan olevansa parempi toista?
Sosiaalisen elämän ylenmääräinen hankkiminen kaikissa kissanristiäisissä, sekö tekee ihmisestä paremman kuin toisen, jota ei vois vähempää kiinnostaa juoruilu esim nyt vaikka kuuluisilla "kippokutsuilla"?
"Kippokutsuilla" käyvät katsovat käymättömiä nenän varttaan myöten, ja aliarvioivat käymättömiä, perustellen vastaustaan sosiaalisen kanssakäymisen haluamisella. Joo, ehkä niinkin, mutta sosiaalista kanssakäymistä voi harrastaa muutenkin, kuin "kippiksillä" tai muilla samankaltaisilla kahvikutsuilla, jossa emäntä hiki päässä imuroi hätäseen töistä tullessaan ja katsoo kaappiin että leipomukset on varmassa tallessa, ettei vaan mies, tai lapset, jos sellaiset talossa asuvat, ole vaan kerinneet popsimaan kun ovat saaneet käydä vain kääntymässä kotona sinä päivänä, kun kerran on tulossa kahvitettavia.
Sitten ilta on onnistuneesti ohi, huomataan että jaahas, rahaa paloi, noh mutta kivaa oli. Taidanpa tiskata. Olo on väsynyt.

Se toisenlainen sosiaalinen kanssakäymistapahtuma on enemmän esim minun mieleeni. Tiedän toki näitä samanhenkisiä muitakin.
Syödään hyvin, juodaan, voidaan vaikka pelata korttia, olla ja jutella, siis jutella, ei suinkaan mennä sillä linjalla; ootko kuullut..... sekin on kuule ollut.... onkohan se....
Ollaan ja nautitaan yhdessäolosta ilman mitään hässäkkää.
Siinä porukassa ei tarvitse huutaa toisten päälle, tai keskeyttää toisten juttua.
Ei tarvitse asettaa itseään niinsanotusti kilpailemaan toisen kanssa.

Mutta jokainenhan meistä pitää omanlaisista jutuistaan ja kutsuistaan. Mutta on jo aika ala-arvoista väittää toista ihmistä huonommaksi jos ei kippokutsut kiinnosta. Siinä näkisin että itsetunto on aika alakantissa, olo mahtaa olla aika huono joka suhteessa, kotona ja ehkäpä duunissakin. Mutta eihän tämä elämä niin vaikeaa ole, jos kaipaa muutoksia, niitä kannattaa tehdä, mutta seuraukset on tietenkin kannettava, jos vikatikin valitsee. Jos vaikka katrastat kolmen eri äijän kanssa ja kiinni napsahdat ukolles, turha kitistä, itsehän sä valitsit oman toimintatapas. Tästä onkin hyvä siirtyä aasinsiltaa pitkin

Presidentinvaaleihin, tai oikeammin niihin ehdokkaisiin, tai kahteen jotka ovat taisteluvalmiina koko ajan.

Mikä tekee Haavistosta sen huonoimman vaihtoehdon?
No kuulemma se, kun se on homo, eihän se vaan voi olla Presidentti kun se on homo. Olishan se kauheeta jos se ottais puolisonsa mukaan tuonne reissuille..... ja länkyn länkyn. Siis oikeasti en mä edes kuunnellut.

Ahdasmielinen purkaus kaikui korviini, kimittäen.
Eihän sillä oikeesti ole mitään vitunkaan merkitystä, onko homo vai nou. Eikä sekään tee Haavistosta yhtään huonompaa. Arvostan sitä ukkoa kun tuli kaapista ulos. Ei homous/lesbous edelleenkään tee huonommaksi ihmistä. Ehkäpä ne jotka arvostelevat homoja kokevat jotenkin oman itsensä uhattuna. Tai josko niillä itsellä on piileviä taipumuksia, mutta eivät uskalla olla rohkeita ja astua päivänvaloon. *.*

Noh tää on niin taas tätä. Koskaanhan ei ole hyvin, mutta koskaan me ihmisetkään ei kyllä opita, aina hakataan päätä seinään, jotkut siitä selviää jotkut taas ei. Jotkut tekee itsestään täyden pellen, jotkut voi kävellä tyytyväisenä elämäänsä ja oloonsa ja puistaa päätä ja huokaista, ja ehkäpä hymyillä säälivästi.
Kukapa meistä olisikaan täydellinen, ainahan siihen voi pyrkiä, ja ainahan me voidaan kuvitella olevamme täydellisiä, mutta minäkin tunnustan, en minäkään ole täydellinen, mutta kaikki ei edes uskalla tai halua sitä tunnustaa.

Tunnustan Teille, menen "uteliaisuuttani" katsomaan blogini raporttia, jonka vain minä näen, ette Te, jotta mistäs ne blogini urkkijat tällä kertaa ovat. Tosin sitä ei oikeastaan edes voi kutsua uteliaisuudeksi että menen raporttiini, mullahan on saiihen ihan täysi oikeus. Niinkuin Teilläkin on oikeus lukea julkista blogiani.

Sauna, paikka jossa ajatukset saavat täysin uuden ulottuvuuden

Istuessani saunassa tuossa joku aika sitten itsekseni, oli aikaa miettiä.
Syntyjä syviä, yksin, hiljaisuudessa, lämmöstä nauttien.
Pieni lempeä lämpö syveni pikkuhiljaa kuumuudeksi, minuuttien madellessa eteenpäin nauttiessani yksinäisyydessäni.
Saunan pitää olla hämärä, siellä asustavalla saunatontulla pitää olla ainakin yksi kaveri.
Saunaa ei ole mitään mieltä lämmittää nopeasti kuumaksi, vaan hitaasti nautiskellen.
Pieneen hentoiseen lämpöön meneminen palkitsee parhaiten väsyneet lihakset ja loppuunkuluneet ajatukset. Pikkuhiljaa lämmön noustessa saa irvistyksiä jaella.
Meillä on kiukaalla sellainen pyöreä lätty, jossa on silmät ja suu. Kuulemma jos se lätty itkee niin löylyt ovat passelit. No itkeehän se useimmiten, hempeässä valuvassa lämmössä.

Nautin olla saunassa niin yksin kuin seurassakin. Ennen muistan kuinka koko perhe oli saunassa samaan aikaan. Juostiin talvipakkasella Killinkoskella koulun pihan poikki kivitalon saunaan alakertaan. Ai saatana että nipisteli joskus kinttuja.
Nyt nipistelee kinttuja ihan jostain muusta syystä.
Vanhuus, se ei tule yksin kellekkään. :)

Joskus saunassa istuessani ajatuksen katkaisee kiipeilevä höyry. Siinä selkeästi oli joku sanoma mutta mikä?
Tänään tuli mieleen mies joka meille toimitti poljettavia singereitä, 1 piti tulla, mutta kuinka ollakkaan loppupeleissä niitä oli kolme.
Mahtavaa. Tänään juurikin ompelin niistä yhdellä. Jotenkin vaan tuli niin hyvä mieli kun  ompelukoneet saapuivat meille, niinkuin olisi saanut kauan kadoksissa olleen oman tavaran takaisin kotiin. Mun piti oikeen hypätä miehen kaulaan ja kiittää.
Mua ei harmittanut yhtään se 20 v sitten uuden kodin löytäneen poljettavan koneen "häviäminen", olin jättänyt sen aikoinaan varastoon erääseen latoon luvan kanssa, ja kas, poljettava kone olikin sitten viety sieltä pois. Noh, jos se sitä perhettä ilahdutti, niin vieköön, varmasti on tuonut niin iloa kuin suruakin.
Ne on niitä "taikavoimia" mitä voi kylvää.

Tänään saunassa ollessani tuli taas käytettyä "ajatus-voimaa", ja kohta täytyy lähteä suorittamaan Enkeli-trippi. On niin paljon taas asioita, mitkä vaativat selkeyttämistä.

Oikeastaan, mietinkin, miksi tämä päivitys piti tehdä, silläkin on joku merkitys.

Muistoja vuosien takaa

Surffailin eilisiltana pitkin poikin ja törmäsin HS muistokirjoituksiin. Syvennyin siinä lueskelemaan kunnes huomasin erään kirjailijan muistokirjoituksen vuodelta -93.
Muistan sen iltapäivän  kun Hänen poikansa soitti, alkukevään päivä, sunnuntai,  aurinko paistoi. Lunta oli vielä maassa, pientä pakkasta.
Hän kertoi Isänsä menehtyneen hoivakodissa. Hän kertoi sen niinkuin normaalin päivittäisen asian, niinkuin minä kertoisin teille - kävinpä tuossa paikallisessa tyrkkyladossa katsomassa löytyykö mitään mukavaa...
Minun oli vaikea suhtautua hänen kertomaansa uutiseen, joka kuulosti hänen sanomanaan normiuutiselta.
Hän pyysi luokseen käymään vaikka illalla, ok sopiihan se, mutta tulisin jo aiemmin, kun tyttäreni kanssa pitäisi vielä keritä illalla ajoissa nukkumaankin.

Niin siis lähdimme "surutaloon" tyttäreni kanssa. Saavuimme pihaan eikä meidän tarvinnut käyttää oven avaamiseen salasanaa, koska meitä odotettiin jo ulko-ovella.
Ilme ei ollut surullinen, silmistä paistoi ilo kun astuimme autosta ulos. Olimme sentään hakeneet kukkakaupasta sinivalkoisen kimpun, olihan hänen edesmennyt Isänsä yksi tunnetuimpia Suomalaisia kirjailijoita.
- En osaa sanoa mitään
- Ei tarvitse, kaikkein parasta on se kun Te tulitte.

Istuimme hiljaa pitkään, toinen poltti piippua, ja sen tuoksu oli niin huumaava, Teija piirteli ja rallatteli. Emme puhuneet mitään, ei tarvinnut puhua surusta, ei tarvinnut itkeä, kuuntelimme Sibeliuksen Finlandian, korkkasimme konjakkipullon ja otimme "pöräykset" edesmenneen muistolle.
Se oli koskettava ilta, loppujen lopuksi vaihdoimme vain muutaman sanan, siis todellakin vain muutaman. Minäkin siis osaan olla hiljaa.

Hautajaispäivä oli kaunis ja aurinkoinen sekin.
Ihan kuin meille olisi aurinko tullut kertomaan että joskus vielä tapaamme, miksi surra?
Niinhän minä ajattelen oman Isänikin kohdalla, joskus vielä tapaamme.
Hautajaispäivän ilta oli samanmoinen kuin aikaisempi ilta:   Sibelius, hiljaisuus ja pöräys muistolle ja hyvän matkan toivotus takapihalla nuotion räiskeessä.

Tuo muisto kulkee mukanani vahvasti aika ajoin pulpahtaen esiin, omasta mielentilasta riippuen. Jännä juttu että joistakin asioista muistaa kaiken, saa sen tietyn tuoksun, pääsee siihen muistoon sisälle. Mutta jotkut asiat unohtaa tyystin. Ja hyvä niin.