Ihmiset jotka kertovat toisille mitä pitää sanoa, jos menet vaikka pomon juttusille, -sano sille sitten, että...ja muista kertoa sitten vielä.....
Voi perkele.
Tai kun olet puhelimessa, ne tulee siihen korvan juureen suhisemaan mitä pitää kysyä ja sanoa..
Ja kun et ole huomavinaankaan, ne perkeleet tulee huitomaan sun nenän eteen niinkuin olis joku hätä.
Tai jos olet keskustelemassa jonkun ihmisen kanssa, esim duunipaikallasi, tulee siihen ihan varmasti joku keskeyttämään jolla on ihan vitun paljon tärkeempää asiaa kuin teillä jotka jo keskustelette.
Sitä tapahtuu usein.
Tai jos vaikka kahvipöydässä kerrot jotakin juttua, niin varmasti se keskeytetään.
Tai jos joku juttu on meneillään, niin se juttu hörsöilee varmasti ihan johonkin muuhun, eli se pääasia ihan oikeasti hukkuu johonkin.
Tai jos asioita jankataan, aina samoja asioita, vuodesta toiseen, sanasta sanaan, aina vaan samaa ja samaa...
Tai väitetään kiven kovaan jotakin asiaa jota pidetään varmana ja täysin oikeana.
Tai jos kysytään vain jostakin tietystä henkilöstä esim naapurista, ihan vain jotakin yhdentekevää, kerrotaan ihan varmasti koko kylän asukkaat.
Tai miksi pitää kertoa uppo-oudolle ihmiselle omaa henkilökohtaista asiaa, tai perhettään koskevaa menetystä, ei minun mielestäni kuulu "ohikulkevalle" kenenkään mehehtyminen ja sillä asialla "märehtiminen", eihän se ohikulkija edes tuntenut ko ihmistä.
Minä ainakin vaivaudun jos joku kertoo vaikka omasta vaimostaan, miehestään jota en edes tunne, jotakin henkilökohtaista.
Luulenpa että tuollaisista niitä juoruja kehkeytyy, ja sitten kitistään ja itketään, että joku on levittänyt juorun, ja ollaan tietenkin ihan täysin varmoja kuka se on ollut. Mistä sen voit tietää jos kerrot 20 ihmiselle ja 5 niistä on "ohikulkijoita" kuka se oikeasti onkaan ollut se juorun alulle pistäjä.
Oletteko huomanneet kuinka ihmiset ylpistyvät, jos vaikka naapurina asuu, vaikka vaikka vaikka nyt joku kansanedustaja.
Tai jos vaikka lapsi asuu ihan ruotsissa asti. Ajatella, ulkomailla.
Tai jos sattumoisin tunnet jonkun laulajan tms, esim näyttelijän.
Huh huh kuinka se äänenpaino muuttuu ja silmät kirkastuu. Siitä se oma tavallinen elämä muuttuu ihan julkkis-elämäksi kerta heitolla.
Hyvähän se on jos on tuttavapiirissä julkimoita, jos sitä omaa elämää ei ole, sitä elämää voi sitten elää vaikka julkkisten kautta.
Mutta kaikenhuippu on mielestäni se että jostakin kotimaisessa saippuasarjassa olevista näyttelijöistä puhutaan kuin hyvistä kavereista, ja nimenomaan niiden roolinimellä. Ihmetellään päiväkahvin aikaan että kuinka se Salla nyt teki niin, ajatella, tai Seppo meni sitten sinne ja tuonne.
Uskokaa tai älkää julkkiksetkin paskantaa, ja kuseksii, kaivaa nenää....
Tarviivat paskapaperiakin. Ne on samanlaisia ihmisiä kuin muutkin.
Huvittavinta on se kun kaupassa huomaat kuinka ihmismassa on jossakin, samassa läjässä, kuiskimassa ja sormia näkyy siellä sun täällä, osoittamassa jonnekkin, kas kummaa siellähän onkin entinen pääministeri Vanhanen, ostamassa uuniperunoita, voi hyvänen aika, miksi se heilauttaa ihmisiä?
Tai samalla leipätiskillä Vanhasen kanssa, wau, sehän se onkin jo jotakin. Onhan se hyvä että ihmisillä on tietenkin jotakin mitä muistella tai kertoa duunipaikan kahvipöydässä.
Minulla on omia hyviä muistoja nuoruusvuosiltani, nuori aikuinen vuosiltani, mutta haluan pitää ne omanani, ei minun tarvitse niillä retostella, haluan säilyttää ne itselläni, niinkuin valokuvatkin. Joskus muistojen ilta yllättää kun kuuntelen tiettyä musiikkia, on otettava viinipullo ja valokuvat esiin, ja vain muistella.
Miksikähän ihmiset oikeasti käyttäytyvät noin, ei tietenkään kaikki, mutta suurin osa.
Tunnen muutaman ihmisen, yksinäisen, jotka toimivat juurikin noin kuinka edellä olen kertonut.
Se vaan on ärsyttävää....
Johtuuko se siitä että omassa elämässä ei tapahdu tarpeeksi, eletään vaan 4:n seinän sisällä, käydään vaan kaupassa, hyvä jos sielläkään ja tuijotetaan telkkua aamusta iltaan. Miksi pitää olla niin kamalan uteliaita?
Tämän avautumisen syyn luultavasti arvaa tyttäreni, joka aika ajoin lukee blogiani. Muille se jääköön vielä arvoitukseksi, josko siihenkin joskus tulee selvyys.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Raadollista menoa Ior Bockin jälkeen
Ior Bock, se mies joka Suomenlinnassa istuskeli kallioilla ja kertoili mielellään tarinoita, oliko ne sitten keksittyjä tai ei, on tapettu.
Minut tuntevat ihmiset tietävät että harvoin käytän sanaa kuollut, tapettu, listitty.......nyt on aihetta käyttää sanaa tapettu, 2 ihmistä, voiko heitä ihmisiksi tässä yhteydessä kutsua, ei oikeastaan, siis nämä 2 eläintä ovat tappaneet "tarinankertojan, ja hyvän sellaisen.
Ior sai ihmiset hyvälle tuulelle, hänellä vain oli sellainen taipumus. Ainakin minulle tuli aina hyvä mieli kun suomenlinnassa törmäiltiin.
Esim iltalehden keskustelupalsta on pullollaan jo tuomitsevia kirjoituksia Iorin toiminnasta.
Säälittävää luettavaa, ihmiset jotka eivät tunteneet/tienneet koko miestä, kertovat asioita joita pitävät vedenpitävinä.
Arvatkaapa kuinka paljon varmana pidettyjä asioita putkahtaa julkisuuteen. Kirjoituksia miehestä, jonka oikeasti tiedetään toimineen juurikin näin ja mikä sen jutun todenperäisyys loppujen lopuksi on.
Sen jokainen saa itse päättää.
Jokaisesta edesmenneestä ihmisestä, oli hän sitten julkisuuden henkilö tahi ei, tulee menehtymisen jälkeen suunnaton määrä erilaisia stooreja. Ja suurinosa melkeinpä niitä huonoja juoruja, keksittyjä tarinoita, sana kuultu tuolta ja toinen sieltä.
Niinhän oma Isänikin oli kuulemma juonut itsensä hengiltä, ihme juttu sinänsä.
Eipä Isä sitä pulloa kallistellut, ei voinut, eikähän olisi voinut autolla ajella viimeisinä päivinäkään jos viina olisi maistunut, ja lääkkeetkään eivät viinalle olisi antanut myöten, ja patologikin sitten on valehdellut lausunnossaan kuolemansyyntutkinnassa, ajatelkaa, valtion virkamies ei tiedä mitä on löytänyt, ainakin kyläläisten mielestä.
Vittu että ärsyttää kun ihmiset puhuu asioita tosina, vaikka niissä ei ole mitään totuuden kanssa tekemistä.
Jokatapauksessa, toivon että tappajat saavat sen viimeisen sivalluksen taivaan porteilla, suomen valtiohan sitä ei tunnetusti anna, silitellään päätä ja voivotellaan, niinkuin monessa muussakin asiassa.
Niin joo ja jos nämä ovat vielä ulkomaalaistaustaisia eihän tuomiota voi langettaa, suomen valtio vielä saa syytteen rotusorrosta.
Voi saatana, suomessa suomen lakien lailla, oli sitten tausta mikä tahansa, muualla muun maan lailla, eikö se nyt ole päivänselvä asia?
Muutenkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että hoidetaan näiden suomalaisten asiat ensin kuntoon ja katsotaan sitten vasta sitä jonoa mikä siellä satamassa odottaa. Eiks niin.
Minut tuntevat ihmiset tietävät että harvoin käytän sanaa kuollut, tapettu, listitty.......nyt on aihetta käyttää sanaa tapettu, 2 ihmistä, voiko heitä ihmisiksi tässä yhteydessä kutsua, ei oikeastaan, siis nämä 2 eläintä ovat tappaneet "tarinankertojan, ja hyvän sellaisen.
Ior sai ihmiset hyvälle tuulelle, hänellä vain oli sellainen taipumus. Ainakin minulle tuli aina hyvä mieli kun suomenlinnassa törmäiltiin.
Esim iltalehden keskustelupalsta on pullollaan jo tuomitsevia kirjoituksia Iorin toiminnasta.
Säälittävää luettavaa, ihmiset jotka eivät tunteneet/tienneet koko miestä, kertovat asioita joita pitävät vedenpitävinä.
Arvatkaapa kuinka paljon varmana pidettyjä asioita putkahtaa julkisuuteen. Kirjoituksia miehestä, jonka oikeasti tiedetään toimineen juurikin näin ja mikä sen jutun todenperäisyys loppujen lopuksi on.
Sen jokainen saa itse päättää.
Jokaisesta edesmenneestä ihmisestä, oli hän sitten julkisuuden henkilö tahi ei, tulee menehtymisen jälkeen suunnaton määrä erilaisia stooreja. Ja suurinosa melkeinpä niitä huonoja juoruja, keksittyjä tarinoita, sana kuultu tuolta ja toinen sieltä.
Niinhän oma Isänikin oli kuulemma juonut itsensä hengiltä, ihme juttu sinänsä.
Eipä Isä sitä pulloa kallistellut, ei voinut, eikähän olisi voinut autolla ajella viimeisinä päivinäkään jos viina olisi maistunut, ja lääkkeetkään eivät viinalle olisi antanut myöten, ja patologikin sitten on valehdellut lausunnossaan kuolemansyyntutkinnassa, ajatelkaa, valtion virkamies ei tiedä mitä on löytänyt, ainakin kyläläisten mielestä.
Vittu että ärsyttää kun ihmiset puhuu asioita tosina, vaikka niissä ei ole mitään totuuden kanssa tekemistä.
Jokatapauksessa, toivon että tappajat saavat sen viimeisen sivalluksen taivaan porteilla, suomen valtiohan sitä ei tunnetusti anna, silitellään päätä ja voivotellaan, niinkuin monessa muussakin asiassa.
Niin joo ja jos nämä ovat vielä ulkomaalaistaustaisia eihän tuomiota voi langettaa, suomen valtio vielä saa syytteen rotusorrosta.
Voi saatana, suomessa suomen lakien lailla, oli sitten tausta mikä tahansa, muualla muun maan lailla, eikö se nyt ole päivänselvä asia?
Muutenkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että hoidetaan näiden suomalaisten asiat ensin kuntoon ja katsotaan sitten vasta sitä jonoa mikä siellä satamassa odottaa. Eiks niin.
lauantai 23. lokakuuta 2010
Selvennykseksi
Tuossa jonkun verran lisälukemista, paljon on vielä kertomatta.
Mietimmekin, kuka/ketkä/mitkä täällä viettävät aikaansa.
Vanha mies joka on rakentanut alunperin tuon kellarin omin käsin ja joka välillä tupakoi kellarissa edelleen.
Koskaan emme saaneet selvää vastausta näiltä ympäröiviltä vanhemmilta ihmisiltä jotka olivat alkuperäisiä asukkaita naapurustossa. Oli heillä mahtavia tarinoita ja muhevia juoruja 20 vuoden takaa, mutta jos kysyimme jotakin tähän taloon liittyvää, puheenaihe muuttui silmänräpäyksessä. Joten jätimme asian sikseen, jos se aihe oli heille epämiellyttävä.
Joten jatkamme elämäämme ihmetellen. Ja ihan selväjärkisinä, normaaleina ihmisinä.
Tosin nämäkin asiat leimaavat taas uuden leiman otsaamme.
Nyt on aika syventyä Enkeli-hoito-rentoutukseen. Uskollisesti kultsu iltaisin myös haluaa kuunnella ko rentoutusta, ja yhtä uskollisesti sen 3 minuutin jälkeen alkaa syvään ja tasaiseen hengitykseen keskittynyt mies vetää unta palloon. Joten iltaisin siinä kovassa tuhinassa on minunkin vaikea keskittyä omaan trippiini, joten aionkin lähteä tapailemaan Enkeleitä nyt päivällä.
Mietimmekin, kuka/ketkä/mitkä täällä viettävät aikaansa.
Vanha mies joka on rakentanut alunperin tuon kellarin omin käsin ja joka välillä tupakoi kellarissa edelleen.
Koskaan emme saaneet selvää vastausta näiltä ympäröiviltä vanhemmilta ihmisiltä jotka olivat alkuperäisiä asukkaita naapurustossa. Oli heillä mahtavia tarinoita ja muhevia juoruja 20 vuoden takaa, mutta jos kysyimme jotakin tähän taloon liittyvää, puheenaihe muuttui silmänräpäyksessä. Joten jätimme asian sikseen, jos se aihe oli heille epämiellyttävä.
Joten jatkamme elämäämme ihmetellen. Ja ihan selväjärkisinä, normaaleina ihmisinä.
Tosin nämäkin asiat leimaavat taas uuden leiman otsaamme.
Nyt on aika syventyä Enkeli-hoito-rentoutukseen. Uskollisesti kultsu iltaisin myös haluaa kuunnella ko rentoutusta, ja yhtä uskollisesti sen 3 minuutin jälkeen alkaa syvään ja tasaiseen hengitykseen keskittynyt mies vetää unta palloon. Joten iltaisin siinä kovassa tuhinassa on minunkin vaikea keskittyä omaan trippiini, joten aionkin lähteä tapailemaan Enkeleitä nyt päivällä.
Lintu kertoi vastauksen
Muutama vuosi sitten remontoidessamme tätä taloa, mietimme kuinka saada pois vanhan takan pinnasta jonkinlainen iänikuinen pinnoite. Yritimme ja yritimme onnistumatta kuitenkaan. Järeitä aseita emme voineet käyttää koska halusimme säilyttää vanhan takan silloin, joka tosin nyt viimekesänä sitten moukarin alle kuitenkin laitettiin. Silloin miettiessämme tuli mieleeni kuinka olisi tätini mies tuon pinnoitteen saanut pois. Samalla hetkellä soitti tätini ja kertoi oudosta tuntemuksestaan. Mahtaako minulla olla jotakin asiaa kun tulin niin vahvasti hänen mieleensä. Pikkulintu kiertää ja kiertää jatkuvalla syötöllä hänen ympärillään laulaen koko ajan, hän kun ei saa kunnolla värjättyä lankojaan padassa kun pelkää linnun moksahtavan pataan. Onko minulla jotakin asiaa? Kysyin häneltä mitä hänen miehensä olisi tehnyt tuon takan suhteen. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä. Tätini ei missään nimessä olisi tiennyt mitä tehdä tuolle takalle. Hän tietää kutomisesta ja ruuanlaitosta paljon, mutta ei sitten rakentamisesta mitään, sen hän jätti aina miehensä tehtäväksi. Kävikö Terho kertomassa vaimolleen nuo sanat välitettäväksi minulle, epätoivoisesti hikoilevalle takan pinnoitteen jyrsijälle? Niin ainakin uskon. Terho oli menehtynyt muutama kk aiemmin.
Viimeinen tervehdys pomoltani
Vuosia sitten edellisessä työpaikassani menehtyi välillinen pomoni täysin yllättäen kesälomallaan. Sain tiedon hänen poismenostaan vielä viimeistä lomapäivääni viettäen. Olimme olleet yhteyksissä vielä heinäkuussa, kun töihin paluu olisi edessä elokuussa. Palasin töihin, tosin samanlaista ei enää ollut. Tiettyyn paikkaan aina jätin työavaimeni jotta sitten sieppasin ne siitä tarvittaessa. Ja eräänä päivänä tarvin avaimiani, mutta kas kummaa missäs ne olivat. Kiersin joka paikan kaivoin laukun taskut ja jo ajattelin että olen jättänyt avaimeni jonkin lukitun oven taakse. Mietin jo siinä että huoltomiehelle täytynee soittaa, ja siinä itsekseni keskustelin, kunnes sitten sanoin suutuksissani, että -Nyt loppu pelleilyt. Pekka, (nimi muutettu). Mihin veit avaimet? Anna nyt tänne ne tarvitsen niitä ihan tosissani.
Tämä Pekka oli edesmennyt pomoni. Vielä siinä etsiskelin ja kiroilin mielessäni. Ja kas kummaa avaimet sitten olivat ihan oikealla paikallaan. Meni tuosta tapahtumasta pari päivää, Pekka oli menehtynyt vain pari viikkoa aiemmin, tuli orava takaovesta sisälle. Iso käpy mukanaan. Tuijotti ja sätkätti metrin päässä. Yleensä pelkään oravia, mutta silloin oloni oli rauhallinen, ihan kuin vain joku tuttuni olisi poikennut työpaikalleni.
-Ole kiltti ja mene pois, ei täällä saa olla eläimiä, kaikki on hyvin.
Orava kiersi työpisteeni kaksi huonetta, kuin tarkistaen että kaikki on hyvin. Meni ulko-ovelle joka oli raollaan. Kääntyi katsomaan ja sätkätti, ei vihaisesti. Samana syksynä ja vielä seuraavana kesänäkin oli tontillamme oravia ja niiden poikasia ihan mahdottoman paljon. Mutta silloisella työpaikallani ovat oravat kuulemma hävinneet
Tämä Pekka oli edesmennyt pomoni. Vielä siinä etsiskelin ja kiroilin mielessäni. Ja kas kummaa avaimet sitten olivat ihan oikealla paikallaan. Meni tuosta tapahtumasta pari päivää, Pekka oli menehtynyt vain pari viikkoa aiemmin, tuli orava takaovesta sisälle. Iso käpy mukanaan. Tuijotti ja sätkätti metrin päässä. Yleensä pelkään oravia, mutta silloin oloni oli rauhallinen, ihan kuin vain joku tuttuni olisi poikennut työpaikalleni.
-Ole kiltti ja mene pois, ei täällä saa olla eläimiä, kaikki on hyvin.
Orava kiersi työpisteeni kaksi huonetta, kuin tarkistaen että kaikki on hyvin. Meni ulko-ovelle joka oli raollaan. Kääntyi katsomaan ja sätkätti, ei vihaisesti. Samana syksynä ja vielä seuraavana kesänäkin oli tontillamme oravia ja niiden poikasia ihan mahdottoman paljon. Mutta silloisella työpaikallani ovat oravat kuulemma hävinneet
Yliluonnollisia tapahtumia, eikä johdu punaviinistä
Viimeyönä, sänkymme tärisi. Siis hei älä ajattele mitään perverssiä siellä.
Siis tärisi, niinkuin joku olisi potkinut sänkyämme ihan helvetin nopeaan tahtiin, tai monta ihmistä olisi ollut nostelemassa ja samalla nopeaan tahtiin ravistanut sänkyä.
En ollut vielä edes unessa, kun tärinä alkoi, ensimmäisenä ajattelin et no niin nyt lähtee henki, sisäistä tärinää, siis sydän on epävireessä.
Tärinä ei kestänyt kauaa. Mandi oli hieman rauhaton, mutta hakeutui kylkeen nukkumaan tuon jälkeen.
Räyhähenki?
Kultsulta aamuröökillä ollessamme kysyin kuin kautta rantain, huomasiko hän mitään "outoa" illalla makuuhuoneessamme.
Juu-u, oli huomannut.
Jännä juttu, eikä minua edes pelota, olen tottunut kaikkiin noihin "kummallisuuksiin".
Niitä on tässä talossa tapahtunut useinkin.
Ostimme vanhan pienen talon, (nykyään ihmettelen kuinka mahduttiin olemaan siinä "torpassa") ja laajensimme vuosien mittaan nykyiseen 200 neliön kokoonsa. Vanhaa tähän on jäänyt osa keittiötä, osanen olohuonetta, liekö sitten jäänyt kummajaiset niiden vanhojen jäänteiden vuoksi tänne. Ai niin ja kellari tilat tietenkin vielä jäi.
Anyway, näiden vuosien mittaan on yllättäviä asioita tapahtunut ja tulee tapahtumaankin, luulisin.
Eräänä aamuna oli kultsu Mandin kanssa aamukahvillaan tuossa sohvalla ihan hereillä, olihan Mandi jo käynyt ulkonakin, oli toisessa sohvassa ollut painauma. Niinkuin siinä olisi joku ollut nukkumassa. Ilmeisesti tämä joku oli sitten ymmärtänyt että on aamukahvin aika, noussut ylös ja lähtenyt. Painauma oli noussut ylös normiasentoonsa. Tuo on niin normaalia meille.
Illalla sitten katsoimme telkkaria molemmat hereillä hyvinkin, kello oli vasta vaille yhdeksän. Kun kultsu yhtäkkiä hieman heilutteli päätään ja käsiään edesmenneen Isäni vanhaan keinustuoliin päin, sehän keinutteli.
Ikkunoita ei ollut auki, ilmavirta se siis ei ollut.
Tuoksuttelen usein Isäni käyttämää partavettä joka saattaa yhtäkkiä leijua talossamme jossakin tietyssä paikassa nyt ja toisessa paikassa hetken kuluttua.
Kaiken huippu oli vuosia sitten, kun peittoamme yhtäkkiä vedettiin pois päältämme. Luulimme molemmat, että poikamme oli tullut makuuhuoneeseemme ja repi itselleen peittoa. Eipä ollut poika, hän nukkui omassa sängyssään.
Joskus kiukuttelen näille "hemmoille" ja käsken pois, sitten onkin hiljaista muutama päivä ja alkaa jo olla ikävä näitä yllättäviä tapahtumia. Olemme niin tottuneet jo näihin, että ne ovat osa arkielämäämme, ja kaikki kun pysyy "luonnollisena" ei ole mitään hätää, ei meillä kenenkään tarvitse pelätä.
Imuroinkin seuraavaavaksi Teille luettavaa eräältä nettisivustolta, johon kirjoitin joitakin tapahtumia muiden kirjoittajien kokemusten joukkoon.
Siis tärisi, niinkuin joku olisi potkinut sänkyämme ihan helvetin nopeaan tahtiin, tai monta ihmistä olisi ollut nostelemassa ja samalla nopeaan tahtiin ravistanut sänkyä.
En ollut vielä edes unessa, kun tärinä alkoi, ensimmäisenä ajattelin et no niin nyt lähtee henki, sisäistä tärinää, siis sydän on epävireessä.
Tärinä ei kestänyt kauaa. Mandi oli hieman rauhaton, mutta hakeutui kylkeen nukkumaan tuon jälkeen.
Räyhähenki?
Kultsulta aamuröökillä ollessamme kysyin kuin kautta rantain, huomasiko hän mitään "outoa" illalla makuuhuoneessamme.
Juu-u, oli huomannut.
Jännä juttu, eikä minua edes pelota, olen tottunut kaikkiin noihin "kummallisuuksiin".
Niitä on tässä talossa tapahtunut useinkin.
Ostimme vanhan pienen talon, (nykyään ihmettelen kuinka mahduttiin olemaan siinä "torpassa") ja laajensimme vuosien mittaan nykyiseen 200 neliön kokoonsa. Vanhaa tähän on jäänyt osa keittiötä, osanen olohuonetta, liekö sitten jäänyt kummajaiset niiden vanhojen jäänteiden vuoksi tänne. Ai niin ja kellari tilat tietenkin vielä jäi.
Anyway, näiden vuosien mittaan on yllättäviä asioita tapahtunut ja tulee tapahtumaankin, luulisin.
Eräänä aamuna oli kultsu Mandin kanssa aamukahvillaan tuossa sohvalla ihan hereillä, olihan Mandi jo käynyt ulkonakin, oli toisessa sohvassa ollut painauma. Niinkuin siinä olisi joku ollut nukkumassa. Ilmeisesti tämä joku oli sitten ymmärtänyt että on aamukahvin aika, noussut ylös ja lähtenyt. Painauma oli noussut ylös normiasentoonsa. Tuo on niin normaalia meille.
Illalla sitten katsoimme telkkaria molemmat hereillä hyvinkin, kello oli vasta vaille yhdeksän. Kun kultsu yhtäkkiä hieman heilutteli päätään ja käsiään edesmenneen Isäni vanhaan keinustuoliin päin, sehän keinutteli.
Ikkunoita ei ollut auki, ilmavirta se siis ei ollut.
Tuoksuttelen usein Isäni käyttämää partavettä joka saattaa yhtäkkiä leijua talossamme jossakin tietyssä paikassa nyt ja toisessa paikassa hetken kuluttua.
Kaiken huippu oli vuosia sitten, kun peittoamme yhtäkkiä vedettiin pois päältämme. Luulimme molemmat, että poikamme oli tullut makuuhuoneeseemme ja repi itselleen peittoa. Eipä ollut poika, hän nukkui omassa sängyssään.
Joskus kiukuttelen näille "hemmoille" ja käsken pois, sitten onkin hiljaista muutama päivä ja alkaa jo olla ikävä näitä yllättäviä tapahtumia. Olemme niin tottuneet jo näihin, että ne ovat osa arkielämäämme, ja kaikki kun pysyy "luonnollisena" ei ole mitään hätää, ei meillä kenenkään tarvitse pelätä.
Imuroinkin seuraavaavaksi Teille luettavaa eräältä nettisivustolta, johon kirjoitin joitakin tapahtumia muiden kirjoittajien kokemusten joukkoon.
perjantai 22. lokakuuta 2010
Työviikko takana, loma alkaa, korvat soi, kaikki häslääminen ahdistaaaaaa
Tänään, jotenkin perseestä tämä päivä. Töissä helvetinmoinen kiire, hyvä että ei kuset tullut housuun, kahvitauko tarkoitti sitä, että juot kahvisi töiden lomassa. Mansikat mitä lounaaksi söin oli ihan helvetin kirpeitä, joten duunikaverini sai rahkansa päälle ne.
Jotenkin kummasti se aamun positiivisuus lensi kuin leppäkeihäs roskiskatokseen.
No, onneksi tälläisiä päiviä ei montaa mahdu kuukauteen.
No kotona sitten odottikin 2 miestä, joilla oli ihan tautinen puheripuli, siihen yhdistettynä vielä huomionkipeä koira. Korvat piippaili ja hermot meinas mennä. Toivoin hetken hiljaisuutta, ja hetken istumista, rauhoittumista, mutta se oli turha toivo. Vittu että kaikki sattui korviin, pinikin ääni. Onneksi kultsu oli keittänyt kahvit. Rumbaa jatkui hetken, kunnes sitten annoin luvan pojalleni mennä pelaamaan "euro-truck:ia" mummunkämppään.
Ja se on jo paljon, olen aika tiukkis noissa pelihommeleissa. Pojalla on munakello pelikoneiden vieressä jonka nykii käyntiin kun pelikin alkaa, ja pirahdus vain niin pelikoneet stoppiin.
Ai liian kova kuri?
Höpö höpö, tuleepa hoidettua läksyt ainakin eikä koukutu illaksi koneelle, niinkuin monessa perheessä ehkäpä tapahtuu. Meillä jos luvatta pelaa rankkua ropisee oikein urakalla, piuhat irti muutamaksi viikoksi, niin se on siinä.
Nyt on aika itselle hetkisen.
Itseasiassa, huomasin juurikin tuossa että tämän blogin kello vetelee ihan omiaan.
Lähdenpä tyhjäämään kuivausrummun vesisäiliön, piipittää niin ikävästi tuolla kodinhoitohuoneessa, ja samalla kärytän keuhkojani. Toikin pitäis kyllä ehdottomasti saada loppumaan. Röökinpoltto.
---------------------------
Tuli siinä käytyä kaupassa, tehtyä lämpimiä voileipiä, juotua vähän punaviiniä leipien kanssa. Onpa ähky olo, Mandikin veti kuin viimeistä päivää herkkuja, maha vaan roikkuu.
Punaviinistä tuli mieleen:
Mehän nautitaan aina välillä, tosin poika sanoo tuota romanttiseksi hempeilyksi.
Siis ostetaan kaikkea herkkua, ihan liikaa, että niitä sitten vedetään pari päivää, juustoja, hedelmiä, suklaata, kaikkea mättöä. Ja nautitaan punaviiniä.
Kerran olimme menossa illanistujaisiin eräälle tuttavapariskunnalle, syömään ja juomaan, lapset mukana menossa, ei siis kännittymään. Hmmmm.....
Sovimme että me tuomme yö-naposteltavat, joten veimme lapsille sopivia juustoja, makeita hedelmiä, sipsejä ja muuta lapsi-herkkuja, myös sitten aikuisten naposteltavat ja tietenkin juomat kaikille.
Laitoimme sitten isäntäperheen odotellessa appeet tarjolle.
Olimme kuulemma "hienoja" kun nautimme tuollaisia herkkuja.
Voi vittu, HALOO, jokainen kai voi nauttia omalla tavallaan. Ei se meistä tee "hienompia ja parempia" ihmisiä jos syömme hyviä juustoja, ja muuta "hienoa" mättöä.
Mistä helvetistä ihmiset saa noita ajatuksia?
Että onko se normi-ihminen joka vetää sitä hk-blöötä ja keskaria?
Jotenkin kummasti se aamun positiivisuus lensi kuin leppäkeihäs roskiskatokseen.
No, onneksi tälläisiä päiviä ei montaa mahdu kuukauteen.
No kotona sitten odottikin 2 miestä, joilla oli ihan tautinen puheripuli, siihen yhdistettynä vielä huomionkipeä koira. Korvat piippaili ja hermot meinas mennä. Toivoin hetken hiljaisuutta, ja hetken istumista, rauhoittumista, mutta se oli turha toivo. Vittu että kaikki sattui korviin, pinikin ääni. Onneksi kultsu oli keittänyt kahvit. Rumbaa jatkui hetken, kunnes sitten annoin luvan pojalleni mennä pelaamaan "euro-truck:ia" mummunkämppään.
Ja se on jo paljon, olen aika tiukkis noissa pelihommeleissa. Pojalla on munakello pelikoneiden vieressä jonka nykii käyntiin kun pelikin alkaa, ja pirahdus vain niin pelikoneet stoppiin.
Ai liian kova kuri?
Höpö höpö, tuleepa hoidettua läksyt ainakin eikä koukutu illaksi koneelle, niinkuin monessa perheessä ehkäpä tapahtuu. Meillä jos luvatta pelaa rankkua ropisee oikein urakalla, piuhat irti muutamaksi viikoksi, niin se on siinä.
Nyt on aika itselle hetkisen.
Itseasiassa, huomasin juurikin tuossa että tämän blogin kello vetelee ihan omiaan.
Lähdenpä tyhjäämään kuivausrummun vesisäiliön, piipittää niin ikävästi tuolla kodinhoitohuoneessa, ja samalla kärytän keuhkojani. Toikin pitäis kyllä ehdottomasti saada loppumaan. Röökinpoltto.
---------------------------
Tuli siinä käytyä kaupassa, tehtyä lämpimiä voileipiä, juotua vähän punaviiniä leipien kanssa. Onpa ähky olo, Mandikin veti kuin viimeistä päivää herkkuja, maha vaan roikkuu.
Punaviinistä tuli mieleen:
Mehän nautitaan aina välillä, tosin poika sanoo tuota romanttiseksi hempeilyksi.
Siis ostetaan kaikkea herkkua, ihan liikaa, että niitä sitten vedetään pari päivää, juustoja, hedelmiä, suklaata, kaikkea mättöä. Ja nautitaan punaviiniä.
Kerran olimme menossa illanistujaisiin eräälle tuttavapariskunnalle, syömään ja juomaan, lapset mukana menossa, ei siis kännittymään. Hmmmm.....
Sovimme että me tuomme yö-naposteltavat, joten veimme lapsille sopivia juustoja, makeita hedelmiä, sipsejä ja muuta lapsi-herkkuja, myös sitten aikuisten naposteltavat ja tietenkin juomat kaikille.
Laitoimme sitten isäntäperheen odotellessa appeet tarjolle.
Olimme kuulemma "hienoja" kun nautimme tuollaisia herkkuja.
Voi vittu, HALOO, jokainen kai voi nauttia omalla tavallaan. Ei se meistä tee "hienompia ja parempia" ihmisiä jos syömme hyviä juustoja, ja muuta "hienoa" mättöä.
Mistä helvetistä ihmiset saa noita ajatuksia?
Että onko se normi-ihminen joka vetää sitä hk-blöötä ja keskaria?
torstai 21. lokakuuta 2010
Keskusteluja, pelkoja, aina oikeassa olevat ihmiset
Viimeaikoina on ollut paljon puhetta homoista. Hmm. Aika-ajoin joku tietty aihe pompsahtaa pinnalle josta sitten jaksetaan puhua ja paasata, keskustelupalstat täyttyy nimimerkillä kirjoittajista. Rohkeaa kirjoittelua puolesta ja vastaan. Muistan kuinka PM Vanhasestakin oli paljon kirjoittelua, niin-ikään puolesta ja vastaan.
Sehän on fakta, että jos puolustelet homoja, leimataan sinut palstalla homoksi. Jos puolustelet Vanhasta, olet keskustalainen, tai yksinäinen nainen joka tyrkyttää itseään Vanhaselle. Jos puolustat yksinhuoltajia, olet itse "irtotavara-yksinhuoltaja." Siis koskaan ei ole hyvä. Ja kaikki ovat oikeassa omine mielipiteineen. Se toinen on aina väärässä.
Kaikki leivotaan siihen tiettyyn muottiin kun sanot mielipiteesi. Eiks ole jännä juttu.
Onneksi me ihmiset olemme erilaisia, ziisus jos me oltais kaikki samanlaisia, kolisis päät yhteen ja kovaa,
Voin liikkua lesboseurassa, olen silti se sama ihminen kuin ennenkin, olen edelleen hetero.
Voin liikkua homo-miesten seurassa, silti olen sama ihminen kuin ennenkin, en tirkistele heidän touhujaan.
Olen joskus jopa seurustellut bi-miehen kanssa, eikä se ollut sen kummoisempaa.
Mahtavia ihmisiä kaikenkaikkiaan. Ihania suorastaan. Ei se "tartu", ei tarvitse pelätä.
Jos 1 lapsestani olisi tullut lesbo, rakastaisin häntä silti ehdottomasti ihan samalla tavalla kuin silloin pienenä, avuttomana vauvana. Luultavasti rakkauteni vain lisääntyisi siinä vaiheessa jos hän kertoisi olevansa lesbo, koska hän joutuisi kokemaan paljon "hyljeksintää".
Sama juttu 2 lapseni kanssa, jos hän kertoisikin tuossa tulevaisuudessa että hei olenkin homo-poika, ei rakkauteni häneen vähenisi.
Miksiköhän me aina kuvitellaan olevamme aina oikeassa, ei koskaan väärässä.
Tässä välissä tuli juostua Miss Divan (lue Mandi) perässä. Kultsu meni saunaan ja Henry on jo nukkumassa, joten pistin Mandi esteen ettei pääse kiljumaan kultsun perään saunaan. Mandi-este käsittää pikkuvessan oven avattuna, yhdistettynä filmivanerin palaseen, joten pikkuvessa on aina tuolloin Mandin "käytettävissä", siis virhe oli kun unohdin paskapaperirullan telineeseen, ja tietenkin se oli täysi sellainen. Arvatkaas missä kuosissa se saatanan rulla oli kun Miss Diva tajusi käyttää tilaisuuden hyväkseen. Ja sitten juostiin, eteisestä keittiön kautta ruokailuhuoneeseen josta sitten olohuoneen viimeisimpään nurkkaan pilkkomaan vielä rääppeitä. Kunhan saamme liukuoven tuohon kodinhoitohuone-takkahuone-pukuhuone-sauna-systeemin ja eteisen väliin, niin loppuu tuo rullien repiminen. Siinä yksi ilo koiran elämästä pois, höh.
Nyt menen saunaan, pohtimaan elämää ja sen monimutkaisuutta. Ilman Mandia, hän kun oli eilen manikyyrissä ja joutuu vielä "ulostautumaan" myöhemmin illalla.
tiistai 19. lokakuuta 2010
Miten voi olla......
Näin helvetin väsynyt?
Kylmä?
Kaikki paikat näin helvetin kipeät?
Olisinko tulossa kipeäksi, juurikin kun loma olis tuossa nurkan takana. Paskat.
No, olishan se jo taas aika tullakkin kipeäksi, johan tässä on jo terveenä oltukin.
Viikko alkoi töiden merkeissä, niinkuin tietenkin joka ikinen viikko, paitsi jos sattumoisin olen lomalla.
Maanantai on oikeasti ihan perse päiviä, tosin, jos maanantait olis tiistaita, olis ne perse päivät tietenkin tiistait. Ei se siitäkään ole kiinni, että maanantai on vkl jälkeen, kai.
Tämä aamu oli täynnä yllätyksiä.
Henry heräsi hurjan aikaisin, en ollut itse kerinnyt edes meikata, hyvä että oli vaatteet päällä, kun Henry tuli timmissä kuosissa toivottamaan iloisesti - Hyvää huomenta.
Meinasin perseelleni lentää.
Seuraava yllätys tulikin sitten Avensiksen bensatankin muodossa. Aamutupakalla kultsun kanssa keskusteltiin kuinka paljon tankissa mahtaa olla bensaa, jos range mittari näyttää "ehkä-noin-en-nyt-muista-varmasti" noin 20 kilsaa. Mietin pääsenkö himasta-duuniin-duunista-himaan-himasta-tankille reissun.
- Ohhoh vähiin olet päästänyt.
Ja se mahtava, paljon puhuva pään heilautus puolelta toiselle.
Että hyvää työpäivää vaan sullekkin.
No, auton käynistys antoikin sitten sen TODELLISEN tiedon. Suoraan siis tankkaamaan, ei mitään hörsöilyjä. Kylmä rinki persereijän ympärillä ajelin tankille, miettien että juu nyt taas rullataan vapaalla hetken matkaa, koko ajan peläten että bensa loppuu tietenkin mun tuurillani 10 metriä ennen tankkia.
No onneksi sain matkan taitettua ihan autolla tankille asti, mutta jo perkele piti taas tulla black hole.
Otin bensapistoolin, juu ei se ollutkaan tätä bensaa, mitä yleensä käytän, ja eikun pistooli takaisin siihen vekottimeen, toinen vaihtoehto, ei perkele ei se ollut tätäkään. Ja se vekotin, mihin ne pistoolit tungetaan, sekoili nollia, ja muita lukuja ihan ihmeellisesti. Loppujen lopuksi sitten tein päätöksen, miettiessäni olinkohan nyt ihan oikeaa bensaa tankannut. No auto toimi moitteettomasti.
Töissä sitten sain lisää yllätyksiä, heti aamukahdeksalta.
Kauniita, itsetehtyjä, takansytykkeitä. Sellaisia ruusukkeita. Ei niitä raaski edes polttaa, oikeesti, on ne niin kauniita.
Mandi yllätti tänään kun ei halunnutkaan lähteä pitkälle lenkille töiden jälkeen. Ihmetys.
Tietenkin minulle se oli ihan mukava ja tervetullut yllätys.
Lisää yllätyksiä oliskohan odotettavissa?
Kylmä?
Kaikki paikat näin helvetin kipeät?
Olisinko tulossa kipeäksi, juurikin kun loma olis tuossa nurkan takana. Paskat.
No, olishan se jo taas aika tullakkin kipeäksi, johan tässä on jo terveenä oltukin.
Viikko alkoi töiden merkeissä, niinkuin tietenkin joka ikinen viikko, paitsi jos sattumoisin olen lomalla.
Maanantai on oikeasti ihan perse päiviä, tosin, jos maanantait olis tiistaita, olis ne perse päivät tietenkin tiistait. Ei se siitäkään ole kiinni, että maanantai on vkl jälkeen, kai.
Tämä aamu oli täynnä yllätyksiä.
Henry heräsi hurjan aikaisin, en ollut itse kerinnyt edes meikata, hyvä että oli vaatteet päällä, kun Henry tuli timmissä kuosissa toivottamaan iloisesti - Hyvää huomenta.
Meinasin perseelleni lentää.
Seuraava yllätys tulikin sitten Avensiksen bensatankin muodossa. Aamutupakalla kultsun kanssa keskusteltiin kuinka paljon tankissa mahtaa olla bensaa, jos range mittari näyttää "ehkä-noin-en-nyt-muista-varmasti" noin 20 kilsaa. Mietin pääsenkö himasta-duuniin-duunista-himaan-himasta-tankille reissun.
- Ohhoh vähiin olet päästänyt.
Ja se mahtava, paljon puhuva pään heilautus puolelta toiselle.
Että hyvää työpäivää vaan sullekkin.
No, auton käynistys antoikin sitten sen TODELLISEN tiedon. Suoraan siis tankkaamaan, ei mitään hörsöilyjä. Kylmä rinki persereijän ympärillä ajelin tankille, miettien että juu nyt taas rullataan vapaalla hetken matkaa, koko ajan peläten että bensa loppuu tietenkin mun tuurillani 10 metriä ennen tankkia.
No onneksi sain matkan taitettua ihan autolla tankille asti, mutta jo perkele piti taas tulla black hole.
Otin bensapistoolin, juu ei se ollutkaan tätä bensaa, mitä yleensä käytän, ja eikun pistooli takaisin siihen vekottimeen, toinen vaihtoehto, ei perkele ei se ollut tätäkään. Ja se vekotin, mihin ne pistoolit tungetaan, sekoili nollia, ja muita lukuja ihan ihmeellisesti. Loppujen lopuksi sitten tein päätöksen, miettiessäni olinkohan nyt ihan oikeaa bensaa tankannut. No auto toimi moitteettomasti.
Töissä sitten sain lisää yllätyksiä, heti aamukahdeksalta.
Kauniita, itsetehtyjä, takansytykkeitä. Sellaisia ruusukkeita. Ei niitä raaski edes polttaa, oikeesti, on ne niin kauniita.
Mandi yllätti tänään kun ei halunnutkaan lähteä pitkälle lenkille töiden jälkeen. Ihmetys.
Tietenkin minulle se oli ihan mukava ja tervetullut yllätys.
Lisää yllätyksiä oliskohan odotettavissa?
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Koiranelämää
Perheessämme pyörii karvainen mäyräkoira, Mandi nimeltään.
Mandi on puolitoistavuotias, puolisokea, hieno neiti.
Mandi tuli elämäämme loppujen lopuksi aika yllättäen, edellisen koiramme, kauniin pitkäkarvaisen kääpiömäyräkoiran sairastuttua, ja loppujen lopuksi menehdyttyä, "katselimme vain" koirailmoituksia, löysimme Mandin. Ei näyttelyyn, ei metsälle, ei äidiksi, ihmetys valtasi mielen, ja soitto välittömästi kenneliin. Selvisi että Mandilla on toinen silmä jo syntyessään ollut sokea. Niinpä ajoimme Pöytyälle ja haimme Mandin kotiin.
Ei tuo silmän sokeus menoa haittaa.
Mandi rakastaa varastaa kaiken minkä vaan irti saa, tai mikä on saatavilla suht helposti.
Mandi rakastaa tulla saunaan samaan aikaan kun kaikki muutkin ovat siellä, ja ylälauteelle, maksoi mitä maksoi. Ja jos ei pääse mukaan, loukkaantuu todella pitkäksi aikaa.
Takkatulen lämpö saa Mandin sekaisin, jos huoneessa on pimeää ja takassa tuli, Mandi tuijottaa hypnotisoituneena takkaa. Kynttilä ei kiinnosta millään lailla, liian pieni liekki, veikkaisin.
Pimeässä pelkää olla ulkona kaikki pysähtyy jos jossain rasahtaa, tai lintu lähtee lentoon, kuseminenkin pysähtyy just siihen paikkaan ja lähtee kuin ohjus takaisin sisälle.
Sylikoira ehdottomasti. Mutta on Mandilla eräs tapa, joka joitakin vieraitamme saattaa hieman "oudoksuttaa".
Mandi syö samaan aikaan meidän kanssa ruokapöydässä. Tulee kahvipöytäänkin muitta mutkitta istumaan omalle paikalleen.
Tällä tavalla Mandi on mukana´nätisti pöydän päässä istumassa.
Oikeastaan eihän tuo ole koiranelämää, vai onko?
Mutta kaikenkaikkiaan kummasti täyttää menetyksen aukkoja, menetyksiä oli ihan tarpeeksi kesällä 2009.
Niistä sitten ehkä joku toinen kerta kirjoituksia.
Päivä on muuten mukavasti mennyt, herätys Mandilta aamulla jo puoli kuuden aikaan, sain siis nukkua tunnin pidempään kuin eilen aamulla.
Tosin ei ollut niitä hellempiä herätyksiä, kuvitteli varmaan saalistavansa jotakin ja hyppäsi suoraan rinnan päälle koko painollaan. Siinä herkemmällä vois tulla aamukuset sänkyyn. Säikähdyksestä toivuttuani, pistin Mandin sitten kultsun kimppuun, voi helvetti, kateellisena katsoin kun herätys kultsun suuntaan olikin sitten pienen pieni nuolaisu nenän päähän, ja varovainen tunkeutuminen kultsun kainaloon. Kyllä söi heti aamusta.
Ulkona pimenee, tupakka kutsuu, samalla voisin laittaa lyhtyihin kynttilät, ja mennä saunan lämpöön. Tällä kertaa ajattelin karata saunaan ilman Mandia, silläkin uhalla, että saunasta tullessani on vastassa "mölyävä" koira, ei haukkuva, ei muriseva vaan siis mölyävä. Ei sitä osaa selittää sen paremmin.
Tänään itseasiassa on ollut ihan jees-päivä. Oikeastaan tänään ei ole edes mikään ärsyttänyt. Tänään oli jopa liikenteessä kaikki normaalisti käyttäytyvät, ilmeisesti kaikki "häröt" sairastivat kankkusta.
Outo päivä, jotenkin. Seesteinen.
Viikolla seesteisyys taas katoaa töiden mukana, luultavasti. Kiirettä pitää, onneksi viikon jälkeen saa pitää lomaa, tai mitä hemmetin lomaa oikeastaan, menoja joka puolelle taas enemmän kuin lääkäri määrää, ja kotona pitäis tietysti tehdä sitä ja tätä, liiterin siivousta, ja ne helvetin kattohuovat ulkoa pois, grillikatoksen siivousta........ äh, ei toi ole lomaa.
Kirjoittelemisiin
Mandi on puolitoistavuotias, puolisokea, hieno neiti.
Mandi tuli elämäämme loppujen lopuksi aika yllättäen, edellisen koiramme, kauniin pitkäkarvaisen kääpiömäyräkoiran sairastuttua, ja loppujen lopuksi menehdyttyä, "katselimme vain" koirailmoituksia, löysimme Mandin. Ei näyttelyyn, ei metsälle, ei äidiksi, ihmetys valtasi mielen, ja soitto välittömästi kenneliin. Selvisi että Mandilla on toinen silmä jo syntyessään ollut sokea. Niinpä ajoimme Pöytyälle ja haimme Mandin kotiin.
Ei tuo silmän sokeus menoa haittaa.
Mandi rakastaa varastaa kaiken minkä vaan irti saa, tai mikä on saatavilla suht helposti.
Mandi rakastaa tulla saunaan samaan aikaan kun kaikki muutkin ovat siellä, ja ylälauteelle, maksoi mitä maksoi. Ja jos ei pääse mukaan, loukkaantuu todella pitkäksi aikaa.
Takkatulen lämpö saa Mandin sekaisin, jos huoneessa on pimeää ja takassa tuli, Mandi tuijottaa hypnotisoituneena takkaa. Kynttilä ei kiinnosta millään lailla, liian pieni liekki, veikkaisin.
Pimeässä pelkää olla ulkona kaikki pysähtyy jos jossain rasahtaa, tai lintu lähtee lentoon, kuseminenkin pysähtyy just siihen paikkaan ja lähtee kuin ohjus takaisin sisälle.
Sylikoira ehdottomasti. Mutta on Mandilla eräs tapa, joka joitakin vieraitamme saattaa hieman "oudoksuttaa".
Mandi syö samaan aikaan meidän kanssa ruokapöydässä. Tulee kahvipöytäänkin muitta mutkitta istumaan omalle paikalleen.
Oikeastaan eihän tuo ole koiranelämää, vai onko?
Mutta kaikenkaikkiaan kummasti täyttää menetyksen aukkoja, menetyksiä oli ihan tarpeeksi kesällä 2009.
Niistä sitten ehkä joku toinen kerta kirjoituksia.
Päivä on muuten mukavasti mennyt, herätys Mandilta aamulla jo puoli kuuden aikaan, sain siis nukkua tunnin pidempään kuin eilen aamulla.
Tosin ei ollut niitä hellempiä herätyksiä, kuvitteli varmaan saalistavansa jotakin ja hyppäsi suoraan rinnan päälle koko painollaan. Siinä herkemmällä vois tulla aamukuset sänkyyn. Säikähdyksestä toivuttuani, pistin Mandin sitten kultsun kimppuun, voi helvetti, kateellisena katsoin kun herätys kultsun suuntaan olikin sitten pienen pieni nuolaisu nenän päähän, ja varovainen tunkeutuminen kultsun kainaloon. Kyllä söi heti aamusta.
Ulkona pimenee, tupakka kutsuu, samalla voisin laittaa lyhtyihin kynttilät, ja mennä saunan lämpöön. Tällä kertaa ajattelin karata saunaan ilman Mandia, silläkin uhalla, että saunasta tullessani on vastassa "mölyävä" koira, ei haukkuva, ei muriseva vaan siis mölyävä. Ei sitä osaa selittää sen paremmin.
Tänään itseasiassa on ollut ihan jees-päivä. Oikeastaan tänään ei ole edes mikään ärsyttänyt. Tänään oli jopa liikenteessä kaikki normaalisti käyttäytyvät, ilmeisesti kaikki "häröt" sairastivat kankkusta.
Outo päivä, jotenkin. Seesteinen.
Viikolla seesteisyys taas katoaa töiden mukana, luultavasti. Kiirettä pitää, onneksi viikon jälkeen saa pitää lomaa, tai mitä hemmetin lomaa oikeastaan, menoja joka puolelle taas enemmän kuin lääkäri määrää, ja kotona pitäis tietysti tehdä sitä ja tätä, liiterin siivousta, ja ne helvetin kattohuovat ulkoa pois, grillikatoksen siivousta........ äh, ei toi ole lomaa.
Kirjoittelemisiin
lauantai 16. lokakuuta 2010
Mulkut liikenteessä
Niinkuin otsikkokin jo sanoo tiedätte mitä kirjoitan.
Viimeviikolla vein Äitiäni pankkiin. Jutusteltiin kaikessa rauhassa ajaessani kun huomasin että vastaan tulee kaistallani musta bemari, vauhtia oli kuskilla enemmän kuin ymmärrystä. Rekisteröin pienen tytön joka ajeli koulusta kotiin reppu selässä, ja kerkisin ajatella että toivottavasti tyttö edes säilyy hengissä. Siinä kuulkaa autossa kaikui kirosanat ja haukkumasanat. Sain ohjattua autoni ojanpenkalle, onneksi oja ei siinä ole järin syvä, kun tämä mulkku meni jatkeensa kanssa ohi hiljentämättä vauhtia millään tavalla, pysyen edelleen sillä "minun" kaistallani. Ainoat sanat mitä sain sanottua oli tietenkin - saatanan mulkku, toivottavasti ajat pöpelikköön vain menolipun kanssa. Jos en olisi jarruttanut ja saanut ohjattua autoani melkein ojaan, olisi mulkku jatkeensa kanssa luultavasti poksauttanut Äitini ja minut tuon pikkutytön päälle. Rekisteröin tytön vaatteiden värin, hassua miten tuollaiset asiat jäävät mieleen tuollaisessa tilanteessa. Tyttö muistutti hyvin paljon lapsenlastani, Annia. Vaatteetkin olivat jotenkin niin Annia, hiuksia myöten.
Saatana mikä tärinä ja tutina oli illan. Oksennus tuli kun kotiin pääsin, peilistä katsoi valkoiset kasvot, poskella hieman limaa, sitten tuli itku.
Oliko tuo mulkku jurrissa, vai muuten vaan kusta päässä?
Tuollaisia mulkkuja jatkeensa kanssa on liikaa liikenteessä. Tappakoon itsensä, mutta jättäköön muut rauhaan. Menolippu helvettiin, tosin se saattaa olla minullakin, se menolippu helvettiin, mistä näistä tietää. Tosin uskon että kyllä me johonkin mennään, välttämättä ei helvettiin, johonkin, toiselle tasolle, verhon taakse, uskon että siellä me nähdään sitten kaikki rakkaat.
Mutta niihin mulkkuihin vielä, äärettömästi sylettää ihmiset jotka ajelevat miten sattuu, puhutaan puhelimeen, käännytään ilman vilkkua, vaihdetaan kaistaa ilman vilkkua, ajetaan parkkipaikkoihin miten sattuu, ¨mielellään vieden vaikka ne kaksi vierekkäistä paikkaa, tai jätetään auto liian pitkälle parkkiruutuun niin että muutenkin ahtailla parkkiksilla on sitten muiden vaikea sompailla autonsa kanssa. Ja kaiken huippu on se kun inva-paikat on niiden mersujen parkkiksia. Ei se sana inva tarkoita - in - sisään, va - valioautot
Voi helvetti jäiköhän toi punainen nyt päälle?
Mopoilijat sinänsä ovat tietenkin oma lukunsa. Nehän nyt ajelee vähän miten sattuu, parkkeeraa moponsa mihin sattuu ja kääntää päätänsä milloin sattuu. Ne ei paljon välitä, poksuttelee vaan. Mutta tietnkin siinä on pointtinsa, jätkät miehistyy kun niillä on jo tuossa iässä pippelin jatke joka sitten mulkun jatkeeksi jossain vaiheessa kehittyy, jos kehittyy, riippuu siitä, miten ne ajelee mopoillaan.
Eräänä iltana vuosia sitten ajelimme mieheni ja poikani kanssa auton perässä joka meni ja seilasi kaistalta toiselle, kultsu ajoi autoa lähemmäs jolloin sain rekisterinumeron, soitin poliiseille ilmoittaakseni ko autosta.
Poliisit kyseli missä ollaan ja miten menee. Jaa mitä?
Hassu poliisisetä sanoi, että pari kilometriä vielä niin rouva on kotona, viitsitkö katsoa etä pääsee pihaan.
Voi jumalauta!
Kas kun ei pitänyt peitellä vielä sänkyyn.
Hei jos on ikää "liikaa" autonrattiin, pitää OTTAA kortti ja auto pois.
Ja vaikka ikää ei liikaa olisikaan, mutta jos oikea ja vasen alkaa sekoittumaan, on aika unohtaa autot, ja vaikka fillarikin, sehän on yhtä vaarallinen kuin auto. Kelaa, voit jäädä vaikka auton alle jos et tajua, missä mennään.
En minäkään aja autoa jos minua huimaa. Ja uskokaa joskus huimaa niin että on vaikea pysytellä lattiallakaan makuuasennossa kun tuntuu että putoaa.
Tää blogihommeli oli paha, tähän jää koukkuun.
Nyt on jo ulkonakin pimeää, ei voi mennä keräilemään niitä kattohuovan rääppeitä, ei onneksi ole niin valaisevaa otsalamppua, että niitä näkis keräillä, vaikka olenhan minä nähnyt sellaisenkin ihmeen että syksyllä puoli kymmenen illalla korjataan kuorma-autoa otsalampun valossa, huh huh. Sekin on taito sinänsä, vain harvat ja valitut senkin osaa tehdä.
Pääkipu ei ole hellittänyt vaikka kultsu laittoi ruuan tänään, oli hyvää perusmössöä, äijien pyttipannu.
Minäkin söin ihan kunnolla, en viikkoon ollutkaan lämmintä apetta syönyt. Miksiköhän?
Nyt täytyy keskittyä muihin hommiin, ettei ole vain koneen orjana, huomenna tulee kaksi tätiäni käymään Äitini kanssa, täytyy käyttää heitä ensin Isäni haudalla.
Että tälläistä, normielämää.
Viimeviikolla vein Äitiäni pankkiin. Jutusteltiin kaikessa rauhassa ajaessani kun huomasin että vastaan tulee kaistallani musta bemari, vauhtia oli kuskilla enemmän kuin ymmärrystä. Rekisteröin pienen tytön joka ajeli koulusta kotiin reppu selässä, ja kerkisin ajatella että toivottavasti tyttö edes säilyy hengissä. Siinä kuulkaa autossa kaikui kirosanat ja haukkumasanat. Sain ohjattua autoni ojanpenkalle, onneksi oja ei siinä ole järin syvä, kun tämä mulkku meni jatkeensa kanssa ohi hiljentämättä vauhtia millään tavalla, pysyen edelleen sillä "minun" kaistallani. Ainoat sanat mitä sain sanottua oli tietenkin - saatanan mulkku, toivottavasti ajat pöpelikköön vain menolipun kanssa. Jos en olisi jarruttanut ja saanut ohjattua autoani melkein ojaan, olisi mulkku jatkeensa kanssa luultavasti poksauttanut Äitini ja minut tuon pikkutytön päälle. Rekisteröin tytön vaatteiden värin, hassua miten tuollaiset asiat jäävät mieleen tuollaisessa tilanteessa. Tyttö muistutti hyvin paljon lapsenlastani, Annia. Vaatteetkin olivat jotenkin niin Annia, hiuksia myöten.
Saatana mikä tärinä ja tutina oli illan. Oksennus tuli kun kotiin pääsin, peilistä katsoi valkoiset kasvot, poskella hieman limaa, sitten tuli itku.
Oliko tuo mulkku jurrissa, vai muuten vaan kusta päässä?
Tuollaisia mulkkuja jatkeensa kanssa on liikaa liikenteessä. Tappakoon itsensä, mutta jättäköön muut rauhaan. Menolippu helvettiin, tosin se saattaa olla minullakin, se menolippu helvettiin, mistä näistä tietää. Tosin uskon että kyllä me johonkin mennään, välttämättä ei helvettiin, johonkin, toiselle tasolle, verhon taakse, uskon että siellä me nähdään sitten kaikki rakkaat.
Mutta niihin mulkkuihin vielä, äärettömästi sylettää ihmiset jotka ajelevat miten sattuu, puhutaan puhelimeen, käännytään ilman vilkkua, vaihdetaan kaistaa ilman vilkkua, ajetaan parkkipaikkoihin miten sattuu, ¨mielellään vieden vaikka ne kaksi vierekkäistä paikkaa, tai jätetään auto liian pitkälle parkkiruutuun niin että muutenkin ahtailla parkkiksilla on sitten muiden vaikea sompailla autonsa kanssa. Ja kaiken huippu on se kun inva-paikat on niiden mersujen parkkiksia. Ei se sana inva tarkoita - in - sisään, va - valioautot
Voi helvetti jäiköhän toi punainen nyt päälle?
Mopoilijat sinänsä ovat tietenkin oma lukunsa. Nehän nyt ajelee vähän miten sattuu, parkkeeraa moponsa mihin sattuu ja kääntää päätänsä milloin sattuu. Ne ei paljon välitä, poksuttelee vaan. Mutta tietnkin siinä on pointtinsa, jätkät miehistyy kun niillä on jo tuossa iässä pippelin jatke joka sitten mulkun jatkeeksi jossain vaiheessa kehittyy, jos kehittyy, riippuu siitä, miten ne ajelee mopoillaan.
Eräänä iltana vuosia sitten ajelimme mieheni ja poikani kanssa auton perässä joka meni ja seilasi kaistalta toiselle, kultsu ajoi autoa lähemmäs jolloin sain rekisterinumeron, soitin poliiseille ilmoittaakseni ko autosta.
Poliisit kyseli missä ollaan ja miten menee. Jaa mitä?
Hassu poliisisetä sanoi, että pari kilometriä vielä niin rouva on kotona, viitsitkö katsoa etä pääsee pihaan.
Voi jumalauta!
Kas kun ei pitänyt peitellä vielä sänkyyn.
Hei jos on ikää "liikaa" autonrattiin, pitää OTTAA kortti ja auto pois.
Ja vaikka ikää ei liikaa olisikaan, mutta jos oikea ja vasen alkaa sekoittumaan, on aika unohtaa autot, ja vaikka fillarikin, sehän on yhtä vaarallinen kuin auto. Kelaa, voit jäädä vaikka auton alle jos et tajua, missä mennään.
En minäkään aja autoa jos minua huimaa. Ja uskokaa joskus huimaa niin että on vaikea pysytellä lattiallakaan makuuasennossa kun tuntuu että putoaa.
Tää blogihommeli oli paha, tähän jää koukkuun.
Nyt on jo ulkonakin pimeää, ei voi mennä keräilemään niitä kattohuovan rääppeitä, ei onneksi ole niin valaisevaa otsalamppua, että niitä näkis keräillä, vaikka olenhan minä nähnyt sellaisenkin ihmeen että syksyllä puoli kymmenen illalla korjataan kuorma-autoa otsalampun valossa, huh huh. Sekin on taito sinänsä, vain harvat ja valitut senkin osaa tehdä.
Pääkipu ei ole hellittänyt vaikka kultsu laittoi ruuan tänään, oli hyvää perusmössöä, äijien pyttipannu.
Minäkin söin ihan kunnolla, en viikkoon ollutkaan lämmintä apetta syönyt. Miksiköhän?
Nyt täytyy keskittyä muihin hommiin, ettei ole vain koneen orjana, huomenna tulee kaksi tätiäni käymään Äitini kanssa, täytyy käyttää heitä ensin Isäni haudalla.
Että tälläistä, normielämää.
Uutuuden viehätys lähtee tänään tässä ja nyt
Mitähän tästäkin tulee? Onko nyt aikaa jatkaa tätä kirjoittelua, tosin näin "teknisessä" muodossa, toista se oli silloin kun kirjoittelin ruutuvihkoon, tai sellaiseen tekstausvihkoon teininä. Helvetti, nyt ei ainakaan tule pyyhekumista puruja pöydälle, jotka siitä tippuivat syliin, ja noustessa ylös löysivät lepopaikkansa lautalattialta, mutta vielä siitä jatkoivat matkaansa lattialautojen väliin saaden viimeisen lepopaikkansa lattian alta, pimeydestä. Nyt korkeintaan ehkäpä pätkii yhteys, tai loppuu läppärin akku. Kumpi se sitten olisi parempi, teiniaika, vai nykyaika? Se nähdään jos ja kun kirjoitteluni jatkuu, pääsen luultavasti ennen pitkää johonkin lopputulokseen.
Mieletöntä huomata kuinka kymmensormijärjestelmä toimii vieläkin, vaikkakin loppujen lopuksi on tullut vähän kirjoiteltua, mieluummin vaikka etsii puhelimen ja rallattelee siinä. Sen kanssa voit mennä tupakalle, ja rallatella. Pakottavassa tarpeessa voit mennä vaikka paskalle ja rallatella. Voit laittaa samalla ruokaa ja rallatella, Siis nykypäivän puhelimen kanssa voit tehdä ihan mitä vaan, muistatteko ne pöytäpuhelimet, siinä istuit puhelimen vieressä kuin tatti, paitsi jos olit investoinut siihen 10 metriä pitkään jatkojohtoon sen kanssa pääsit vähän reissaamaan, paitsi jos nykäisit liian kovaa, loppui rallattelu siihen.
Näin se maailma muuttuu.
Tänään on hieman tuulinen, kylmän-kalsea päivä. Ei oikeastaan jaksa läheä ulos, vaikka pitäis mennä keräämään puretun kattohuovan jäänteet ennen kuin lunta tulee ja pakkaset. Revi niitä sitten irti tuolta maasta jos ne kerkiää jäätymään kiinni sinne. Tosin, Pekka lupasi männäviikolla jossakin säätiedotuksessaan lämpöisempää keliä tulevalle viikolle. Hmm, tosin aiemminkin on ennustukset menneet vikaan, mutta luotan tällä kertaa Pekkaan, tosin ehkä laiskuuttani.
Nyt on hetki jolloin haluaa juoda kahvit ja polttaa tupakan. Palaan kirjoittelemaan joko illalla, jos päänsärkyni hellittää, tai huomenna, tai......
Päänsärkynikin luultavasti hellittäisi jos vaivautuisin nostamaan perseeni ylös tästä Ikean lepotuolista, ja laittaisin valot, ettei näytöstä tuleva valon heijastus sattuisi silmiini, tai jos laittaisin lukulasit nenälleni, enkä yrittäisi sitkeästi venyttää päätäni taaksepäin väkisin ja samalla työntää käsilläni läppäriä kauemmas itsestäni.
Jos huomaatte outoja sanoja, kirjainyhdistelmiä joissa ei oikeastaan ole mitään järkeä, voitte lukiessanne ajatella, että taas se ämmä kirjoittaa niillä normilaseillaan, lukulasit on luultavasti taas jossakin toisessa huoneessa.
Toivottavasti joskus joku löytää nämä kirjoitukseni, on minulla joskus ihan järkevääkin asiaa, mutta ehkäpä joskus saat lukea kärkeviäkin mielipiteitä asioista, joita puidaan muuallakin kuin työpaikan kahvipöydissä.
En pelkää sanoa omia mielipiteitäni julki, loukkaa se sitten tai ei.
Kirjoittelemisiin.
Seuraavan kirjoituksen aihe onkin sitten "mulkut liikenteessä"
Mieletöntä huomata kuinka kymmensormijärjestelmä toimii vieläkin, vaikkakin loppujen lopuksi on tullut vähän kirjoiteltua, mieluummin vaikka etsii puhelimen ja rallattelee siinä. Sen kanssa voit mennä tupakalle, ja rallatella. Pakottavassa tarpeessa voit mennä vaikka paskalle ja rallatella. Voit laittaa samalla ruokaa ja rallatella, Siis nykypäivän puhelimen kanssa voit tehdä ihan mitä vaan, muistatteko ne pöytäpuhelimet, siinä istuit puhelimen vieressä kuin tatti, paitsi jos olit investoinut siihen 10 metriä pitkään jatkojohtoon sen kanssa pääsit vähän reissaamaan, paitsi jos nykäisit liian kovaa, loppui rallattelu siihen.
Näin se maailma muuttuu.
Tänään on hieman tuulinen, kylmän-kalsea päivä. Ei oikeastaan jaksa läheä ulos, vaikka pitäis mennä keräämään puretun kattohuovan jäänteet ennen kuin lunta tulee ja pakkaset. Revi niitä sitten irti tuolta maasta jos ne kerkiää jäätymään kiinni sinne. Tosin, Pekka lupasi männäviikolla jossakin säätiedotuksessaan lämpöisempää keliä tulevalle viikolle. Hmm, tosin aiemminkin on ennustukset menneet vikaan, mutta luotan tällä kertaa Pekkaan, tosin ehkä laiskuuttani.
Nyt on hetki jolloin haluaa juoda kahvit ja polttaa tupakan. Palaan kirjoittelemaan joko illalla, jos päänsärkyni hellittää, tai huomenna, tai......
Päänsärkynikin luultavasti hellittäisi jos vaivautuisin nostamaan perseeni ylös tästä Ikean lepotuolista, ja laittaisin valot, ettei näytöstä tuleva valon heijastus sattuisi silmiini, tai jos laittaisin lukulasit nenälleni, enkä yrittäisi sitkeästi venyttää päätäni taaksepäin väkisin ja samalla työntää käsilläni läppäriä kauemmas itsestäni.
Jos huomaatte outoja sanoja, kirjainyhdistelmiä joissa ei oikeastaan ole mitään järkeä, voitte lukiessanne ajatella, että taas se ämmä kirjoittaa niillä normilaseillaan, lukulasit on luultavasti taas jossakin toisessa huoneessa.
Toivottavasti joskus joku löytää nämä kirjoitukseni, on minulla joskus ihan järkevääkin asiaa, mutta ehkäpä joskus saat lukea kärkeviäkin mielipiteitä asioista, joita puidaan muuallakin kuin työpaikan kahvipöydissä.
En pelkää sanoa omia mielipiteitäni julki, loukkaa se sitten tai ei.
Kirjoittelemisiin.
Seuraavan kirjoituksen aihe onkin sitten "mulkut liikenteessä"
Tilaa:
Kommentit (Atom)